Sivun näyttöjä yhteensä

18.9.2015

Elokuun sukkapari ja syyskuunkin

Elokuussa sain neulottua vain yhden sukkaparin valmiiksi. Loppukesä on ollut kiireistä marjastamisaikaa, joten käsitöillekään ei ole juuri liiennyt aikaa. Nuo punasinikirjavat sukat neuloin ollessani Päiväkummussa.
Sukkiin sain langat ystävän Norjan matkan tuliaisina. Neuloin niistä reilut saapassukat. Lanka oli Raggegarnin Mor Aase -lankaa. Siinä oli 80 % villaa ja 20 % nailonia. Lanka on konepesunkestävää. Tämä lanka oli 50 gramman kerissä. Sukat painoivat 93 grammaa.
Syyskuussa olen saanut valmiiksi lilankirjavasta Nallesta Olga-mallin varsiosalla tehdyt sukat. Ne painoivat 68 grammaa. Tätä mallia tykkään neuloa. Teen lyhytvartisia sukkia, joita on ollut mukava pitää niin vaelluskengissä kuin sisäsukkinakin. Nämä ovat minulle liian isot, jokseenkin 39 numeroiseen jalkaan sopivat. Niinpä nämäkin menivät jälleen Missiokauppaan.

Jospa tekisin itselleni myös vastaavat, koska edelliset (punaiset) ovat jo puolitoista vuotta kulkeneet jaloissani. Välillä niitä on pesty ja taas pidetty eivätkä ne ole vielä kuluneeet puhki. Vain mustikka kesällä värjäsi vartta. Kumisaappaaseen oli osunut mustikka metsäreissulla ja hautunut siellä pitkään ja mustikan väri ei pesussa olekaan lähtenyt pois.

Päivän sana: Sinä, Herra, olet hyvä, sinä annat anteeksi, runsain mitoin sinä jaat armoasi kaikille, jotka sinua avuksi huutavat. (Psalmi 86:5)

2 kommenttia:

aimarii kirjoitti...

Kaunista sukkaa pukkaa ja varmasti jokaiselle parille löytyy käyttäjä.
Kohta voisin itsekin ottaa kutimet esille ja sadekelien ratoksi aloitta neuletyöt.

Elina kirjoitti...

Hei! Sinulle on haaste täällä: http://muutostuulet.blogspot.fi/2015/09/liebster-award-haaste.html =)