Sivun näyttöjä yhteensä

28.9.2015

Omena-luumuhilloa ja muuta säilöntää

Säilöntäaika jatkuu edelleen. Eilen luumuja on laitettu kuivumaan niin kuivuriin kuin uunin päälle. Myös olemme kuivanneet minttua ja sitruunamelissaa ja mäkimeiramia talven varalle. Ja päärynöitä on edelleen viipaloitu kuivumaan. Eipä kannata tehdä ylen paljon hilloja...
 
Kun saimme luumuja, niin pitihän niistä kokeilla myös hillon tekemistä. Ensimmäisen kerran tänä syksynä pilhasin omenoita. Omenat ovat olleet ylen matoisia ja kun ämpärillisen pilkoin, niin sain muutaman litran omenaa. Hilloa tein mehumaijallisen suhteessa kaksi osaa omenaa, yksi osa luumuja. Pehmensin omenat ja luumut mehumaijassa. Sen jälkeen kiersin sosemyllyn läpi satsin suoraan isoon kattilaan, jonne kaadoin myös maijaan valuneen mehun. Kun seos kiehui, lisäsin siihen kilon sokeria ja vähän ajan kuluttua desiin sokeria sekoitetun pussillisen punaista Melatinia. Kiehautin pari minuuttia ja siirsin kattilan pois hellalta.
 Japaninruusukvitteneitä
Poimin tänään japaninruusukvittenit kotipuutarhasta. Olin jo loppuviikolla poiminut niitä mökin puutarhasta. Nyt pohdin, millaista hilloa näistä teen. Kannattaako laittaa omenaa tai muuta sekaan vai kokeilla myös pelkästään ruusukvitteniä hilloon/marmeladiin. Onneksi nämä säilyvät vielä hetken aikaa.

Lähdin tänään vielä mökille iltapäivällä. Pari tuntia kerkisin olla poimimassa karpaloita suolla. Kylläpä taas tuli paljon sammaleita ämpäriin. On todella hankalaa perata näitä sammaleisia karpaloita. Yritän löytää oikean systeemin. Pitäisikö ne laittaa veteen ja poimia sieltä?
Karpaloreissulla tarttui taas mukaan hieman puolukkaa ja sain jopa puolisen litraa mustikoita. Niinpä illalla innostuin leipomaan sämpylöitä ja samasta taikinasta marjapiirakoita. Aamupalaksi onkin sitten tiedossa mustikoista ja talkkunoista (ja hieman hunajaa mukaan) mustikkapöperöä. Herkkuani.

4 kommenttia:

Jaana kirjoitti...

Ai, mitä herkkuja taas...

pappilanmummo kirjoitti...

Jaana: Hamsterin talviruokaa

Marjut kirjoitti...

Mustikkapöperö on myös minun herkkuani, jota mies ei oikein ymmärrä :D

pappilanmummo kirjoitti...

Marjut: Ei meilläkään!