Sivun näyttöjä yhteensä

10.10.2015

Palermoon

Aamulla aikaisin lähdimme matkaan. Takana oli lyhyt yö minulla. Valvoin. En osannut nukkua kuten yleensä minulle käy, kun on aikainen lähtö jonnekin. Puolisen tuntia taisin nukahtaa. Matka autolla lentokentälle sujui hyvin. kun mies ajoi. Hän sentään oli pystynyt nukkumaan muutaman tunnin. Lentokentällä ajelimme kuitenkin tälläkin kerralla kunniakierroksen. Nelosparkin viitta on aika näkymättömässä paikassa, vaikka sitä tiesi odottaakin. Toki kerkesimme sovittuun tapaamiseen. Matkajoukossamme oli monia tuttuja kasvoja. Mukava tavata muutamien vuosien välin jälkeen.
Matka sujui mukavasti neuloen. Sain yhdet aloitetut sukat valmiiksi ja yhden sukan uutta paria. Hetkeksi jopa torkahdin. Vaihtokin meni sujuvasti. Tulimme koneesta pois Münchenissä ja samalta portilta samalla koneella jatkoimme matkaa Palermoon asti. Tauon aikana kentällä oli vaihtomatkustajille tarjolla kahvikoneesta kahveja tai teetä. Koneessakin sai juomista ja syömistä molemmilla osuuksilla juohevasti matkan hintaan.
Palermossa meitä oli vastassa tuttu opas Silja Tuominen. Jämäkkä ja taitava ja tiedokas. Jo matkalla hotelliin saimme aika pläjäyksen tietoa Palermosta.
Palermo on Sisilian pääkaupunki, noin 2 x Helsingin kokoinen asukasmäärältään jonkin laskelman mukaan. Se sijaitsee Palermonlahden rannalla.
 Veimme tavarat hotellille ja jatkoimme lounaalle ja keskustan kävelykierrokselle.
Lounas oli maistuva pitkän kaavan mukaan. Eikä pelkästään maistuva vaan myös ulkonäöltään hieno. Samalla oli hyvä tutustua matkatovereihin.
Illalla kävimme vielä hankkimassa juotavaa ja syötävää välipaloiksi seuraavaakin päivää varten.
 Olimme menossa anglikaaniseen kirkkoon konserttiin, mutta se oli ollutkin jo eilen. Niinpä menimme sen sijaan katoliseen messuun.

3 kommenttia:

Jaana kirjoitti...

Mukavaa ja mielenkiintoista matkaa!

Minna kirjoitti...

Kiva kuulla, että olette onnellisesti perillä.

sartsa kirjoitti...

Mukavaa ja onnistunutta matkaa!