Sivun näyttöjä yhteensä

6.10.2015

Toivoa on

 
Istutimme omenapuun mökille. Martti Luther kehotti aikalaisiaan istuttamaan omenapuun vaikka maailmanloppu olisi käsillä. Ilmeisesti ei ainakaan sanasta sanaan ole Lutherin sanoja, mutta ajatus ehkä. Joka tapauksessa istutimme tänään perheomenapuun mökille toisen omenapuun seuraksi.

Vanhemmasta omenapuusta kuoli tänä kesänä yksi oksa, jossa oli yhtä lajia eli Vuokkoa, kesäomenaa, tullut parina kesänä muutama kappale. Nyt tässä uudessa puussa on myös Vuokko, lisäksi Pekka ja Jätti-Melba.

Mökillä nostin maa-artisokat ja mies istutti osan niistä uudelleen. Pensaita ja puita leikeltiin, kukkapenkkejä siivoiltiin ja katiskatkin nostettiin jo pois vedestä. Monivuotiset kukat tuotiin  kotiin talveksi. Vedet kaadettiin tynnyreistä ja saaveista pois.

Rotanmyrkyn hinnat ovat nousseet hurjasti. Ja pakkauskoot pienentyneet. Vielä viikko sitten löytyi 200 gramman pusseja, nyt enää viidenkymmenen gramman pusseja ja hinta oli noussut taas tuntuvasti. Vielä viime syksynä oli 250 gramman pusseja ja kilohinta paljon halvempi.  Kuitenkin on pakko laittaa lossien lisäksi myrkkyjäkin noille pikkujyrsijöille kuten hiirille. Muuten nuo jyrsijät tekevät tuhojaan.
Aurinko paistoi, vaikka vielä aamulla mökille saapuessa oli lämpötila nollassa. Yöllä oli ollut kolme astetta pakkasta sillä seudulla. Veden pinta oli saavissa jääriitteessä.
Kurpitsatkin tulivat kotiin. yhteensä nuo painoivat noin kaksitoista kiloa. Muutama kesäkurpitsakin oli  kasvanut edellisen käynnin jälkeen kokoa.
Illalla olimme vielä Loistolaavulla hommissa. Oli Loistopolkukävely ja niin ihmisiä tuli laavulle nauttimaan lettuja ja makkaraa lähetystyön hyväksi kävelyn lomassa.

"Mua auta, Herra, mä toivon vaan, vaikkei ois toivoa ollenkaan. En päästä sua, ennen kuin mua käyt siunaamaan... (Virsi 631:4)

2 kommenttia:

tuulento kirjoitti...

Tuttuja syyshommia, minulla osa vielä tekemättä.

pappilanmummo kirjoitti...

Tuulento: Paljon on vielä tekemätöntä meilläkin.