Sivun näyttöjä yhteensä

8.12.2015

Joulukuun touhuja

MakroTexin viikon aihe on JOULUKUU.
Pieni Lintu - MakroTex challenge
Joulukuussa valmistellaan joulua: Adventti on odotuksen ja valmistautumisen aikaa. Leivotaan, laitetaan ruokia, siivotaan, tehdään joululahjoja ja lauletaan Kauneimpia joululauluja. 

Adventtina valmistaudutaan myös sisäisesti. Hiljennymme tutkimaan joulun sanomaa ja merkitystä. Adventtina valmistaudumme Jeesuksen syntymään, että jouluna voisimme iloita siitä, että Jumala on tullut luoksemme, keskelle elämäämme.
Adventteina sytytetään adventtikynttilä: Kynttilä kerrallaan sytytetään adventin edetessä. Adventtikynttilät ovat kuin joulukalenteri, jossa on vain neljä luukkua.

Kynttilöiden nimet ovat ensimmäisestä adventista eteenpäin toivo, rauha, rakkaus ja ilo. Toivo. Kun ensimmäisenä adventtina veisataan Hoosianna, se virittää mieliin toivon tulevasta joulusta ja joulun lapsen syntymäpäivästä. Rauha. Pikku paaston alkaessa sytytetään toinen kynttilä jolloin on rauhan ja rauhoittumisen aika. Rakkaus. Kolmantena adventtisunnuntaina joulun läheisyys tuo eteemme Jumalan rakkauden. Ilo. Neljäntenä adventtina sytytetään vihdoin ilon kynttilä. Nyt joulu, ilon juhla, on jo ovella.
Pipareiden ja kakkujen ja joulupullien leipominen on mukavaa valmistautumista jouluun. Koti saa mausteiset tuoksut. Olen leivoskellut laktoosittomia ja kananmunattomia leivonnaisia. Tässä pari juuri valmistunutta.


Viikunakakussa on parisataa grammaa viikunoita, jotka silppusin ja kiehautin desissä vettä. 125 grammaa laktoositonta margariinia ja 1,5 desiä sokeria hieroin vaahdoksi. 1 ruokalusikallinen piparkakkumaustetta, 1,5 teelusikallista soodaa ja 3,5 desiä vehnäjauhoja sekoittelin ja lisäsin edellisiin ja vielä lisäsin 1,5 desiä laktoositonta jogurttia. Lopuksi sekoitin mukaan viikunat. Paistoin kakkua tunnin verran 175 asteessa samaan aikaan hedelmäkakun kanssa.
Hedelmäkakussa on 5 desiä vehnäjauhoja, 2 teelusikallista soodaa, 1,5 teelusikallista inkivääriä, 2,5 desiä fariinisokeria, 200 grammaa kuivattuja sekahedelmiä, pääasiassa aprikoosia, pilkottuna pieniksi, 100 grammaa appelsiininkuoripaloja ja 100 grammaa sukaattia, 150 grammaa laktoositonta margariinia ja 2 desiä laktoositonta maustamatonta jogurttia. Vaahdotin margariinin ja fariinisokerin, lisäsin jogurtin ja sekoittelin kaikki kuivat ainekset ja lopuksi hedelmäsekoituksen taikinaan. Taikinan lusikoin isoon rengasvuokaan ja paistoin siis tunnin 175 asteessa.

Kotia koristellaan monin tavoin. Mustikanvarvut kerkisivät kukkia jo ennen aikojaan. Täytynee hakea uudet hyötymään joulua varten.
Monenlaisia joululahjoja syntyy. Neulon sukkia ja joulukuussakin löytyi vielä suppilovahveroita, joita kuivaamme. Mehiläisvahakynttilöiden valmistus on myös mukavaa puuhaa. Mehiläisvahan tuoksu leviää, kun noita kynttilöitä polttelee. 
Kauneimmat joululaulut lauletaan kaikkialla Suomessa ja ulkomaillakin suomalaisten keskuudessa monin paikoin ainakin 13.12.eli kolmantena adventtina.

15 kommenttia:

aimarii kirjoitti...

Hyvin jouluisia touhuja, tuoksuja ja tunnelmia myöten.
Ai että sentään, minä unohdin ottaa mustikan varpuja maljakkoon. Nyt saan kaivaa ne paksun lumen alta.

Anna Amnell kirjoitti...

Hauska ja monipuolinen joulun tietopaketti!

riitta k kirjoitti...

Tulee jouluisa olo touhujasi lukiessa!

unelmikko kirjoitti...

Mustikanvarvut ovatkin joka joulun ihanat vihreät. Onpa kiva tuo kirjakuusi- bannerikuvasi. Kakkujakin oot urakoinut, oon vielä hakusessa niiden kanssa, kun on tuota pikkuväkeä. niiden kanssa ei auta missata hetkeäkään. Mukavaa joulun alusta !

Pieni Lintu kirjoitti...

Nam mitä kakkuja :)

Sara - Villa Emilia kirjoitti...

Ihanaa joulukuun tunnelmaa!

Taina K kirjoitti...

Minäkin kiitän jouluisista tiedoista!:) En tiennytkään, että joka adventtikynttilällä on oma "sanomansa". Vaan on tämä joulukuu aika epäjoulukuu monella tavoin, mutta olen kyllä nauttinut niistä auringonpilkahduksista joita on ollut useita tässä kuussa. Mukavaa joulunodotusta!:)

Jaana kirjoitti...

Joululaulumessuun, joka on ensi sunnuntaina, valmistaudumme kuoron kanssa. Samana päivänä on meillä vielä Kauneimmatkin.

arleena kirjoitti...

Kaunista ja herkullista joulua kuvissasi.

päikkä kirjoitti...

Nam, mitä herkkuja siellä valmistuu jouksi!

Teresa S kirjoitti...

Nyt en tiedä mistä aloittaisin, tykkään kaikesta! Noita mehiläisvahakynttilöitä olisi kiva tehdä itse, niistä muistaakseni sai myös korvakynttilöitä ja ihana tuo mustikanvarpuidea. Kakut näyttävät niin herkullisilta, olisipa ihana saada pala. Kiva nähdä teidän jouluvalmisteluja.

M Tom kirjoitti...

Teillä on jouluntuoksua.

sini kirjoitti...

Jouluun olennaisina asioina kuukuvia tarpeita!!

Noksu kirjoitti...

Ihanan perinteisia joulujuttuja teillä.

Vintagentti kirjoitti...

Perinteet ne tekevät joulun, ja ihan erityisesti tuo Kauneimmat joululaulut -tilaisuus.