Sivun näyttöjä yhteensä

21.12.2015

Lapsenlapsia tapaamassa

Kolme yötä jouluun - lauletaan. Mutta oikeastaan neljä vielä, koska jouluaattoonhan on kolme. Vanhan jouluperinteen mukaisesti joulu alkoi Tuomaanpäivästä 21.12. Tällöin aloitettiin jo hiljentyminen joulua varten, ja kaikki suuremmat työt lopetettiin. Tuomaanpäivänä oli vanhastaan oluenpano. Niinpä mies laittoi kyllä jo eilen kotikaljan/joulukaljan alkuun ja pullotti sen sitten tänään, Tuomaanpäivänä.

Joululahjapaketit on hyvä alkaa vähitellen paketoida. Aamupäivällä teimme yhdessä koko joukon paketteja, kun olimme lähdössä pääkaupunkiseudulle lapsenlapsia tapaamaan. Vaikka reissun tarkoituksena oli juhlia syntymäpäiväsankaria - tosin myöhässä - niin samalla veimme joulupaketit perille kuten yleensä joka vuosi ne toimitam etukäteen tähän perheeseen.
Aamupäivällä kipaisin myös seurakunnassa asioita hoitelemassa. Samalla kuvasin viraston käytävällä olevan seimiasetelman.
Nuorempi lapsenlapsi esitteli todistustaankin innokkaasti. Kaikki rastit olivat samassa rivissä! Tällä nuorella miehellä on harrastuksia joka sormelle. Vauhtia riittää, mutta myös rauhallistakin toimintaa.
Syntymäpäiväsankari tykkää mustikkapiirakasta ja niin taas tänäänkin aamusella leivoin mukaan sellaisen. Olisi ehkä pitänyt leipoa useampikin samantien.
Kun mies ajoi autoa, niin kerkesin neuloa sukkaakin menomatkalla, kun vielä oli valoisaa. Olen huomannut, että tummaa neulosta en enää näe hyvin neuloa. Nämä mustat sukat olivat joululahjatoivomus, joten pitihän ne kuitenkin saada valmiiksi. Nämä Seitsemästä veljeksestä kolmen ja puolen puikoilla neulotut sukat painavat 94 grammaa. Yläosaan tein resorin koko matkalta. Muutoin nämä ovat aivan perusssukat 48 silmukalla noin 37-38 -numeroiseen jalkaan. Vielä on listalla parit sukat ennen joulua!

Nyt Tuomaanpäivänä on edelleen ollut lämmintä lähes kymmenen astetta. Aivan erikoinen joulukuun loppupuolen lämpötila.
Kirjaston joulukuusi.

2 kommenttia:

aimarii kirjoitti...

Nämä viimeiset päivät ennen joulua ovat patrasta, ellei ole sallinut kiirettä ja stressiä kaverikseen.
Lapset ja lapsenlapset ovat tärkeitä aina, eikä vähiten jouluna.
Minä katselen harmaata päivää ikkunasta ja kudon kalenterisukkaa. Olemme pojan perheessä yhteisellä jouluaterialla aattona.

pappilanmummo kirjoitti...

Aimarii: Kalenterisukka taitaa olla tuo kiva haaste, jota en muistanutkaan.
Mukavaa suvun kanssa yhdessä olla hetken aikaa jouluna.