Sivun näyttöjä yhteensä

20.12.2015

Saaristolaisleipäkokeilua



Innostuin leipomaan leipää. Tein pikaleipää eli saaristolaisleipää vain lyhyellä kohotusajalla. Leipätaikinaan laitoin:
1 l laktoositonta piimää, lämmitin kädenlämpöiseksi isossa kattilassa
1,5 pkt (á 50 g) hiivaa murustin sekaan ja sekoitin vispilällä kuten koko taikinan
1 rkl suolaa
3 dl siirappia
3 dl tuoppimaltaita
3 dl ruisjauhoja
3 dl kauraleseitä
10 dl vehnäjauhoja
Taikinan laitoin vuokiin leivinpaperin päälle. Kohotin vuoissa taikinaa tunnin verran. Paistoin leipiä yli puolitoista tuntia. 
Eilen vai oliko se jo toissapäivänä valmistuivat sukat Kerttu-mallin muunnelmana noin kolmivuotiaan jalkaan. Neuloin ne vaaleanpunaisesta Nallesta kolmosen puikoilla 44 silmukalla. Kuvio oli vain kuuden kerroksen mittainen, kun oikeassa mallissa se on kahdeksan kerroksen korkuinen. Yhdellätoista silmukalla puikollaan tein tuota kuviota ja pohjassa oli enää  kymmenen silmukkaa puikollaan, koska pienellä neidillä on kapoinen jalka. Sukat ovat kantapäästä terään 16 sentin mittaiset. Sukat painavat 36 grammaa.

Lauantaina olin hautajaisissa, joissa yhdessä oli erilainen toteutus kukkien kanssa. Koko suuri suku heitti leskeä lukuunottamatta yksittäiskukkansa hautaan. Joku heitti lisäksi hiekkaakin. Kun kansi laitetiin päälle, niin vihreälle kannelle tuli ykis iso kukkalaite valkoisista kukista. Kaunis. 
Koko suku puoivuotiaista leskeen oli koolla. Paljon lapsia ja kuitenkin suhteellisen rauhallista oli myös kotona muistotilaisuudessa, jossa laulettiin paljon ja muisteltiin monia tärkeitä kohtaamisia ja tapahtumia vainajan kanssa.
Tänään sunnuntaina on neljäs adventti ja sytytettiin neljäs adventtikynttilä.  Olin messussa. Ilokseni näin, että monta turvapaikanhakijaa oli tullut perheineen messuun. Tapasinkin muutaman heistä. 
Iltapäivällä olin "tonttukierroksella" eli vein joulumuistamisia ystäville ja sukulaisille. Eräässä kodissa oli tällainen jouluasetelma.

Illansuussa  oli kymmenisen astetta lämmintä. Taisi olla täällä joulukuun kaikkien aikojen ennätys.

3 kommenttia:

Jaana kirjoitti...

Paljon olet taas ehtinyt!

Kyllä on ollut laulun sanoin "lämmin henkäys talvisäässä"! Äsken illalla konsertista palatessa auton mittari todella vielä näytti 10 astetta, uskomatonta!

aimarii kirjoitti...

Vaihteleva on ollut päiväsi. Käsitöitä, leipomista,kirkollisia tehtäviä plus kuvaamaan ja kirjoittamaankin ehdit.

pappilanmummo kirjoitti...

Jaana: Lämmintä on ollut joko joulukuu, erikoista
Aimarii: Vähitellen valmsiteluja ettei ihan viime tippaan jää, kun oli tulossa jouluksi iso porukka.