Sivun näyttöjä yhteensä

22.1.2016

Matkamessuilta Galiciaan

Pohjois-Euroopan suurin matkailualan tapahtuma Matka 2016 mahduttaa koko maailman  Helsingin Messukeskukseen. Matkamessuilla voi tutustua etenkin monipuoliseen Espanjaan, joka oli valittu tämän vuoden teemamaaksi.Löysin Calician osastolta vaellusvinkkejäkin. Santiago de Campostelasta eteenpäin rannikolle en olekaan aikaisemmin vaeltanut ja nyt sain osuudesta Fisterraan asti kartan ja ohjeita. Ja vaellusinto vain kasvaa! 
Kotimaan osastoilla oli monenlaista matkailutarjontaa. Kun olin aikani kävellyt ja kierrellyt, istahdin askartelemaan Rovaniemen osastolle pussin poronnahasta, johon sisällykseksi tuli mukaan pussillinen yrttejä jalkakylpyä varten.
 Hanki erilainen matkamuisto:käy kirkossa.
Toinen miellyttävä paikka oli luterilaisen kirkon ulkomaantyön osasto. Siellä sai ison mukillisen kahvia, stressipallon ja laastaria ja mukavia juttelutuokioita.

Paljon nähtävää ja koettavaa oli tämän päivän aikana tuolla messuilla. Pääsin messuille jo aamusta ammattilaiskortilla. Monia tuttuja näytteilleasettajia tapasinkin.  Aika monen mainoksen kera palasin kotiin.

Aamulla aikaisin kolmenkymmenen asteen pakkasessa mies kuljetti minut junalle. Takaisin pääsin sponsoribussissa. Tapasin näet tuttuja messuilla, jotka kertoivat, että heillä bussissa oli kai pari paikkaa vapaana. Kun löysimme ryhmän veteäjän, hän otti minutkin kyytiin kotimatkalle. Kun sitten vielä bussissa arvottiin lahjakortti istuinpaikan numeron mukaan, se sattui kohdalleni.

3 kommenttia:

aimarii kirjoitti...

Arvaahan, miten minua harmittaa, sillä voitin kaksi lippua noille messuille, mutta kun olin jo itse pohjoisesssa reissuilemassa, niin liput olivat postilootassani. Miten ikävä sattuma.
Sinulle oli onnetar ylitsevuotavan suopea kotimatkan suhteen.

Jaana kirjoitti...

Onnea arpavoitosta!

pappilanmummo kirjoitti...

aimarii: On aina mukavaa nähdä, mitä maailmalla on uutta.
jaana: kiitos!