Sivun näyttöjä yhteensä

25.2.2016

Kansainvälinen iltapäivä

Olipa mukavaa touhua yhdessä afganistantaustaisen ja somalitaustaisten naisten ja lasten kanssa. Yhdessä opettelimme suomen kieltä ja tutustuimme hieman toisiimme. Juttelimme omat nimet, iät, lasten lukumäärät jne. Olipa opettelemista lausumaan oikein heidän nimiään.  Lukusanoja, tämän päivän tarjottavia suomeksi piirroksin ja tekstein, yhteisiä suunnitelmia tulevista kerroista monenlaista. Lapset touhusivat tänään keskenään He olivat jo koululaisia tai eskari-ikäisiä tämän päivän porukassa.

Ensi kerralla tulee varmaan enemmän väkeä mukaan. Suomalaisiakin saisi tulla enemmän mukaan. Tämä oli harjoittelukerta seitsemän aikuisen turvapaikanhakijanaisen ja neljän lapsen kanssa. Puhuimme myös neulomisesta ja yhteisistä ruoanlaitoista. Ensi kerralle jo sovimme yhteiset leiväntekohommat, naan-leipää ja roti-leipää - pääsen opettelemaan niiden tekemistä ja saan maistaa heidän tuotoksiaan.  Onpa jännä, miten erilaisia leipiä leivotaan eri maiassa, vaikka on suurinpiirtein samat aineet. Siis sitten ensi torstaina.

Tänään olimme myös laavulla urheiluseuramme senioreiden kera. Makkaraa paistettiin ja mehua juotiin ja toistemme seurasta nautittiin. Ja taas oli Rauha hoitanut meille maistuvat tarjottavat. Monet olivatkin tulleet hiihtäen paikalle kuten pappakin. Minä jouduin luistamaan seuraavan tilaisuuden takia tämänpäiväisestä hiihdosta.
Sitten laavulta pappa ja lapsenlapsi hiihtivät kotiin tuon muutaman kilometrin. Kotosalle tuli toisenkin lapsen lapsi touhuamaan ja hiihtämäänkin sitten illansuussa vielä.
Lunta sateli taas tänään hieman. Meillä on tosiaan talvi nyt.

Illalla olin tietysti vielä luovan kirjoittamisen parissa. Taas opin jotain uutta kirjoittamisesta. Mukavaa, että vielä vanhanakin voi oppia jotain uutta!

3 kommenttia:

Jaana kirjoitti...

Hei Pappilan mummo, Aamulehti kertoi tänään, että Tampereesta suunnitellaan pyhiinvaelluskaupunkia:
"Tarkoituksena olisi, että vuonna 2020 esimerkiksi espanjalaiset tai saksalaiset turistit kokisivat Tampereen aidosti kiinnostavaksi pyhiinvaelluskohteeksi, jossa liikkuu vaeltajia aktiivisesti."
Koko juttu löytyy tästä linkistä:
http://www.aamulehti.fi/kotimaa/tampereesta-kaavaillaan-pyhiinvaelluskaupunkia-pastori-holopainen-listaa-top3-kohteet/

Mitäs tykkäät? Eikös me molemmat olla käyty Itä-Suomen Pyhillä poluilla?

Jaana kirjoitti...

Näin nopeasti pääsit jo mukaan maahanmuuttajatyöhön! Hienoa ja varmasti arvokas asia teille kaikille. Mukavia yhteisiä hetkiä!

pappilanmummo kirjoitti...

Jaana T: Kiitos tuosta vinkistä. Luin sen ja kommentoinkin. Ei kyllä toimi ns. pyhiinvaelluskaupunkina kuten Santiago de Compostela tai Rooma. Pyhiä Polkuja kulkemaan kohti Enonkoskea...
Jaana P: Jännitin aika tavalla ensimmäistä kertaa. Jo sitäkin, tuleeko ketään ja jos tulee, niin millaista porukkaa tulee, miten pärjään suomen kielellä - yksi sitten oli luku- ja kirjoitustaidotonkin. Pärjäsimme kuitenkin.