Sivun näyttöjä yhteensä

17.2.2016

Paastorukous

Kävin virastosta palauttamassa päivänavauslaatikon päivänavauksen jälkeen. Samalla huomasin viraston käytävän alttarilla paastonajan muistutukseksi laitetun asetelman. Siinä oli paastorukous muistuttamassa. Efraim Syyrialaisen paastorukous on tunnettu etenkin ortodoksisessa kirkossa.

Pyhä Efraim Syyrialainen, syyrialaiselta nimeltään Afremi Surjaja, on varhaisen Syyrian kirkon suurin opettaja, jota hänen aikalaisensa kutsuivat kaunopuheiseksi suuksi, maailman opettajaksi, kirkon pylvääksi ja Pyhän Hengen soittimeksi. Efraim Syyrialainen  syntyi 4. vuosisadan alussa Nisibiksessa Mesopotamiassa ja kuoli vuonna 378. Hän eli erakkoelämää luolassa Edessassa.  Häneltä tultiin kysymään usein neuvoa asioihin. Hänen sanoistaan huokui palava rakkaus Jumalaan, syvä katumus ja nöyryys.
Efraim Syyrialaisen paastorukous:
Herra, elämäni valtias !
Estä minusta laiskuuden, velttouden, vallanhimon ja turhanpuhumisen henki.

Anna minulle, sinun palvelijallesi,
sielun puhtauden, nöyryyden, kärsivällisyyden ja rakkauden henki.

Oi, Kuningas ja Herra !
Anna minun nähdä rikokseni ja anna, etten veljeäni tuomitsisi,
sillä siunattu olet sinä iankaikkisesti. Aamen.

3 kommenttia:

Maca kirjoitti...

Tähän voi kyllä yhtyä. Hyvää paastonaikaa.

Jaana kirjoitti...

Kaunis kuva!

pappilanmummo kirjoitti...

Maca: Samoin Sinulle siunattua paastonaikaa.
Jaana: Kiitos.