Sivun näyttöjä yhteensä

24.2.2016

Syntymäpäiväjuhlintaa ja talvi-iloja

Marja-Liisa Swantzin syntymäpäiviä juhlittiin sunnuntainakin. Syntymäpäivä oli kyllä maanantaina: Marja-Liisa Swantz täytti silloin 90 vuotta. Kiitos Marja juhlistasi.

Marja-Liisa Swantz on teologian tohtori ja PhD, Helsingin Yliopiston kehitysmaatutkimuksen laitoksen ensimmäinen johtaja. Kulttuuriantropologian professori emerita on toiminut Helsingin yliopiston monilla laitoksilla opettajana. Marja on ollut mm. lähetystyössä  ja tutkijana Tansaniassa. Viimeksi hän vieraili Tansaniassa viime joulukuulla. 

Eri ihmiset näkevät Marja-Liisa Swantzissa eri asioita. Kirkollisissa piireissä Swantz tunnetaan saavutuksistaan lähetystyössä, yliopistomaailmassa hän on huomattava antropologi ja kehitysyhteistyöväki muistaa hänet oman alansa uranuurtajana. Swantz on ensimmäinen niin sanottuja osallistavia tutkimusmenetelmiä käyttänyt suomalainen ja alan pioneereja koko maailmassa.
AntroBlogi ja Suomen Antrobologinen Seura toivottivat onnittelut tällaisella piirroksella.

Olen käynyt tänäänkin hiihtämässä. Vihdoin on lunta ollut tarpeeksi laduilla. Latukone ajeli taas hiihtoladut jo aamulla tänäänkin aivan kodin läheisellä kuntopolullakin. Neitseellistä latua oli mukava hiihdellä asteen parin pakkasessa. Vallan mainio hiihtokeli. Kävin testaamassa hiihtonopeuttani elien ja tänään. Pikemmin voin sanoa, että hiihtohitauttani. En tosiaan kovin vauhdikkasti hiihdä. Mutta mikä on hyvä: en ole kaatunut, vaan hankalatkin mäet olen tähän mennessä pysynyt pystyssä.
 Lapsenlapset ovat olleet muutaman päivän meillä ja nyt on enää yksi viettämässä talvilomaansa. Tänään hän sai papan kanssa valmiiksi kivan hyppyrimäen pulkkailua varten. Toki pulkka on liukunut mainiosti myös  tiellä mäkeä alas - onneksi ei ole tullut autoja vastaan.
Yhdet Kerttu-mallin sukat valmistuivat muutama päivä sitten. Ne painavat 93 grammaa. Sukat neuloin taas samasta (josta olen neulonut yli puoli tusinaa jo aikaisemmin) Novitan sinapinkeltaisesta Seitsemän Veljes -langasta kolmen ja puolen puikoilla. Näissää sukissa on kymmenen kuviokerrosta - viisi varresta ja viisi terässä. Sukat sopinevat 37-38-numeroiseen jalkaan.

Sana tälle päivälle: Kehotan ennen kaikkea anomaan, rukoilemaan, pitämään esirukouksia ja kiittämään kaikkien ihmisten puolesta, kuninkaiden ja kaikkien vallanpitäjien puolesta, jotta saisimme viettää tyyntä ja rauhallista elämää,  kaikin tavoin hurskaasti ja arvokkaasti.  Tällainen rukous on oikea ja mieluisa Jumalalle, meidän pelastajallemme,  joka tahtoo, että kaikki ihmiset pelastuisivat  ja tulisivat tuntemaan totuuden.  Jumala on yksi, ja yksi on välittäjä Jumalan ja ihmisten välillä,  ihminen Kristus Jeesus.  Hän antoi itsensä lunnaiksi kaikkien puolesta,  todistukseksi Jumalan tarkoituksesta, kun oikea aika oli tullut.  (1. Timoteuksen kirje 2:1-6)

2 kommenttia:

Jaana kirjoitti...

Hiihtoa ja lapsenlapsia! Voi, miten mukavaa aikaa elät.

pappilanmummo kirjoitti...

Jaana: Jännittävää aikaa hiihdon suhteen: kilometrejä on kovin vähän tullut tänä talvena tuota kisaa varten, vaikka sen retkihiihtona otankin.