Sivun näyttöjä yhteensä

30.3.2016

Matkalukemisia

Matkustin Lappiin ja takaisin bussissa. Menomatka oli yöaikaan ja vaikka en saanut unta, en tehnyt paljoa muutakaan kuin yrittelin unta löytää. En viitsinyt reissussa edes neuloa kovinkaan paljon - ja kotiinpäin matkatessa olin niin flunssainen, etten jaksanutkaan tehdä mitään.  Hieman tosin lueskelin ja ratkoin helppoja sudokuja.

Olen lukenut  ruotsalaisen kirjailijan Jonas Jonassonin hassunhauskan kirjan Satavuotias joka karkasi ikkunasta ja katosi (WSOY 2009). Kirja kertoi juuri sata vuotta täyttävästä/täyttäneestä Allan Karlssonista ja vahingossa mukaanotetusta matkalaukusta, jota jahdattiin. Myös kirjassa kerrottiin Allanin entisistä mahdottomista (?) elämäntapahtumista aina lomittain nykyisten tapahtumien kanssa.
Kirjassa mainittiin myös Picasso miltei sivulauseessa.

Kun ei tarvitse ajatella mitään ja kaipaa lukemista, niin tämä kirja sopii hyvin.
Kirja osuus Helmet lukuhaasteen 2016 kohtiin:
2. Matkakertomus (tavallaan)
3. Kirjassa rakastutaan
8. Kirja kirjailijalta, jonka tuotantoa en ole lukenut aikaisemmin
16. En ole ikinä kuullut kirjasta
30. Viihteellinen kirja
43. Kirjassa mukana Pablo Picasso (syntymästä 135 vuotta)
44. Kirjassa joku kuolee

Luin myös Christine Leen teoksen Kätilön sisar (Otava 2015). Kirja  kertoi Hakekaa kätilö -kirjojen tekijästä Jennifer Worthista ja siis sisarestaan Cristinesta heidän lapsuudestaan lähtien. Molemmat kouluttautuivat sairaanhoitajiksi. Ja aikanaan molemmat kirjoittivatkin elämänkohtaloistaan.

Kirja oli kiinnostavaa taustatietoa televisiosarjaan Hakekaa kätilö, jota katsoin mielelläni.
Tämä kirja osuu Helmet lukuhaasteen 2016 kohtiin:
3. Kirjassa rakastutaan
8. Kirja kirjailijalta, jonka tuotantoa en ole lukenut aikaisemmin
16. En ole ikinä kuullut kirjasta
26. Elämänkerta tai muistelmateos
44. Kirjassa joku kuolee

1 kommentti:

Aila kirjoitti...

Facessa joku mainitsi lukeneensa tuon 100-vuotias joka karkasi ikkunasta ja katosi. Näin sen sitten kioskilla dvd:nä myynnissä, vanhoja vuokrafilmejä myytiin halvalla. Ostin, ja nyt pääsiäislomalla katsottiin se lasten kanssa pariinkin kertaan. Elokuvan perusteella lienee hauska kirjanakin.