Sivun näyttöjä yhteensä

15.3.2016

Maaliskuu maata näyttää

 Tämän viikon MakroTex-haasteen aiheena on  MAALISKUU.
Maaliskuussa on ollut monta aurinkoista päivää. Pajunkissat ovat olleet näkyvissä jo kauan.
Pian pitäneekin hakea pajunoksia virpovitsoja varten. Ainakin niiden näpertelyä voi opettaa myös tänä vuonna torstain kansainvälisessä iltapäivässä turvapaikanhakijoille ja kertoa heille meidän suomalaisista perinteistä. Samalla tulee esille myös pääsiäisen sanoma.
Virpoi varpoi, tuoreeks terveeks, tulevaks vuodeks 
oksan ojennan ja elämän onnea toivotan.
Onni on siunausta, onni on rakkautta, 
onni on hyvä elämä. 
En palkkaa vaadi, enkä velkakirjaa vaadi, 
vaan Jumalan siunausta toivotan. 
Hyvää Palmusunnuntaita ja virpoa kaikille! 
(Virpoma Salmista)
Maaliskuussa viimeistään on laitettava kuntoon myös pikkulintujen pesät, siivottava ja korjattava vanhat  pöntöt ja ehkä rakenneltava lisää meilläkin. Ainakin, jos aiotaan Suomessa saada miljoona linnunpönttöä laitetuksi linnuille, on monien osallistuttava tähän linnunpönttöjen rakennus-  haasteeseen.
 Maaliskuu maata näyttää. Aurinkoisilla paikoilla alkaa lumi jo sulaa.
Maaliskuussa on myös hyvä kaataa puita ja pilkkoa niitä haloiksikin kuivumaan viimeistään nyt ensi talvea varten. Halkomiskone on hyvä apu tuohon tehtävään.
 Siemenet itämään ja taimia kasvattamaan!

19 kommenttia:

riitta k kirjoitti...

Upean sininen on taivas kissojen taustalla!

Tuula's life kirjoitti...

Ihana maaliskuun haaste. Niin keväinen. Ja toiveikas. Ja mitkä kuvat! Hienosti olet paneutunut aiheeseen. Kiitos!
Ihanaa maaliskuuta!

Sara - Villa Emilia kirjoitti...

Teillä on toimelias maaliskuu!
Ihana sininen taivas kuvissasi.

Marina / Dioriina kirjoitti...

Täällä ei pahemmin ole aurinkoa näkynyt

EstherH. kirjoitti...

Kiva erilainen kuvasarja maaliskuusta :)

Lumikallion Outi kirjoitti...

Upeita, maaliskuun fiilis välittyy hyvin. :)

SusuPetal kirjoitti...

Maaliskuu näyttää olevan touhukas kuukausi siellä!

Ninnu kirjoitti...

Voi miten ihana kevään valo kuvissa! Meilläkin puoliso rakensi kolme linnunpönttöä.

arleena kirjoitti...

Maaliskuun ominaiset kuvat. Pajunkissat kuuluvat ehdottomasti maaliskuulle ja kevääseen

sini kirjoitti...

Täällä päin ei vielä pajunkissat ole heräilleet mutta aivan pian.....

Pieni Lintu kirjoitti...

Oi miten sininen taivas <3

Anonyymi kirjoitti...

Kauniit kuvat ja touhua riittää.

Satu kirjoitti...

Ihan on maaliskuiset kuvat.
Tänään just katselin, että yhdestä linnunpöntöstä on katto hävinnyt. Täytyy siis kiivetä puuhun ja korjata asia :)
Puunhakkuuta ois tiedossa mökillä....ja multapussi on lämpiämässä ja siemenet purkkeineen odottaa....pian on kiirus...

Pia / paiqo kirjoitti...

Siinä riittää puuhaa maaliskuulle :) Meillä samoja hommia meneillään - puut onneksi saatiin jo valmiiksi klapeina. Linnunpönttöjä pitäisi kiivetä ripustamaan - kunpa niihin tulisiki asukkeja :)

Huopalintu kirjoitti...

Kevät on ihanaa aikaa! En ole nähnyt vielä pajunkissoja, ehkäpä täällä uudessa kotikunnassamme ovat piilossa :)

M A R I K A kirjoitti...

Kevät puuhaa riittämiin :)

Suvituulian käsityöpaja kirjoitti...

Nautittavaa maaliskuuta!

Pauliina/PauMau kirjoitti...

Hieno juttu tuo maan perinteiden opettaminen maahanmuuttajille toiminnan kautta!

Veera | Oranssia kirjoitti...

Ooh, ihanat pajunkissat ja ihana sininen taivas! Kevät! :)