Sivun näyttöjä yhteensä

13.3.2016

Marianpäivänä aurinko paistoi


Pihasta täytyy joka vuosi joitakin puita kaataa. Osa pitää kaataa siksi, että ne ovat kasvaneet väärään paikkaan esimerkiksi aidan päälle kuten tämä tai siksi, että saamme polttopuita seuraavaa talvea varten niin uuniin, hellaan kuin saunan kiukaan allekin. Lauantaina hain myös vaahteran ja tuomen oksia hyötymään noista kaadetuista puista. Koivunoksiakin pitäisi muistaa hakea maljakkoon pääsiäistä varten pikapikaa.


Tänään vietetään Suomen luterilaisessa kirkossa marianpäivää. Marianpäivä eli Marian ilmestyspäivä on vanha kristillinen juhlapyhä, jolla muistetaan Jeesuksen äidin Marian saamaa odottamatonta ilmestystä ja iloviestiä enkeli Gabrielilta: Maria on synnyttävä lapsen, jota kutsutaan Korkeimman Pojaksi. Jo varhain juhlapäivä sijoitettiin maaliskuun 25. päivälle - tasan yhdeksän kuukautta ennen joulua ja lähelle kevätpäiväntasausta, jolloin talven pimeyden jälkeen valo yhä vain lisääntyy.
Suomessa marianpäivää vietetään nykyään sunnuntaina, joka ajoittuu välille 22.-28. maaliskuuta - paitsi jos se osuisi päällekkäin palmusunnuntain tai pääsiäispäivän kanssa, kuten tänä vuonna käy. Niinpä marianpäivää juhlitaan nyt vuonna 2016 tavanomaista varhaisemmin jo 13.3. eli tänään.


Messun jälkeen oli seurakuntakodilla vielä Marianpäiväjuhla, jossa kuten myös messussa oli laulamassa paikallinen mieskuoro. Mieskuoro esitti myös paikallisten Sirkkojen tekstien kera ohjelmakokonaisuuden Koivu ja tähti. Se oli mukaelma Topeliuksen sadusta Koivu ja tähti mukautettuna nykyiseen pakolaisteemaan. Koskettava kyyneliin asti.

Iltapäivällä oli taas hiihtämässä ystävien kanssa. Tyttökin on oppinut jo hiihtämään hyvin ja on jo hiihtänyt koulussakin opettajansa kanssa.

Illalla kävimme pelaamassa lentopalloa suvun kanssa. Tapasimme siellä yllättäen miehen serkunkin, joka oli tullut käväisemään täälläpäin kotimaatamme.

Psalmista 113: Siunattu olkoon Herran nimi nyt ja aina! Idän ääriltä kaukaiseen länteen saakka kaikukoon Herran nimen ylistys!

2 kommenttia:

Tuulento kirjoitti...

Näin se kevät etenee. Hienoa, että vielä on ollut hiihtokelejä. Yleensä ne loppuvat hiihtolomaan.

Nanna kirjoitti...

Onkos paljon tullut hiihtokilometrejä kerätty tälle talvelle. Minullakin on tapana jonkin verran hiihdellä, innolla odotan ensi viikkoa ja lomaa, jolloin pääsen tunturiin hiihtelemään :D