Sivun näyttöjä yhteensä

8.3.2016

Menoa ja meininkiä

Viikonloppu oli vilkas. Olin töissä useana päivänä. Ajelin lauantaina toimituksiin, tällä kerralla kaupunkiin. Oli kastejuhlia. Kastepappi oli sairastunut ja niin tuurasin tällä kerralla lyhyehköllä toimitusajalla. Iloitsen pienokaisista ja heidän perheistään. Kiitollisena siitä että lapset halutaan kasteessa liittää seurakunnan jäseniksi ja Jumalan lapsiksi.
Sunnuntaina vietimme  messun jälkeen seurakuntamme diakonin lähtöjuhlaa. Hän siirtyi toisiin haastaviin tehtäviin. Hänenkin kanssaan sain tehdä matkaa Mtwaraan muutama vuosi sitten piispanvihkimykseen.
Sunnuntaina kävin jälleen hiihtämässä turvapaikanhakijaystävien kanssa. Tyttö oppi laskemaan mäkeä jopa ilman sauvoja. Ja oppi myös ilman sauvoja pääsemään mäen ylös. Hän innostui tästä todella paljon ja mäkeä laskettiin lukemattomia kertoja. Mukavaa oli kaikilla. Varmaan oli lähes paras keli tänä keväänä hiihtää.  Mieskin teki pitkät hiihdot viikonloppuna.

Taas minut kutsuttiin yhteiselle aterialle perheeseen. Maukasta ruokaa ja iloista yhdessäoloa.
Ja tottakai vielä sunnuntai-iltana oli suvun yhteinen lentopallopeli.

Joka toinen viikko seurakunnassamme vietetään eläkeläisten palvelupäivää. Tänään aiheena oli naisten asema eri puolilla maailmaa.  Paikalla olevia naisia sitten hellimme erilaisin voitein. Jokainen pääsi kokeilemaan käsirasvaa ja ihorasvaa.

Tänään olin jälleen hiihtämässä, vaikka olikin suojakeli. Nano-sukset luistivat aika hyvin, kun niihin oli laitettu jäänestovoidetta. Hiihdon jälkeen vein sukset, monot ja sauvat lainaksi taas tytölle, jotta hän pääsee huomenna hiihtämään koulussakin.
Tein eilen pitkästä aikaa pataleivän juuren ja tänään paistoin pari pataleipää. Yhtä leipää varten laitoin kulhoon ruislesettä pari desiä, kuusi desiä vehnäjauhoja, puolitoista teelusikallista suolaa ja teelusikallisen hiivaa sekä neljä desiä vettä.  Sekoitttelein lusikalla ja taikina muhi noin 20 tuntia. Lisäsin puoli desiä jauhoja ja sekoittelin varovasti jauhot taikinaan. Taikina kohosi vielä sen aikaa, kun uuni patoineen lämpeni 250 asteeseen. Pieni loraus öljyä pataan, taikina sitten. Paistoin puoli tuntia padan kansi päällä ja vartin vielä ilman kantta.
Hyvä leiväntuoksu ja tietysti myös leipä ilahdutti perhettä. Ja leipä maistui. Hyvää, sanoi nuorinkin aterioitsija.
Poika näet tuli perheensä kanssa käymään ja sain heiltä naistenpäiväruusutkin.  
Kansainvälisen naistenpäivän teemana tänä vuonna on sukupuolten tasa-arvo vuoteen 2030 mennessä. Sukupuolten tasa-arvo ei ole pelkästään naisille tai miehille, vaan se on kaikille. Naisiin kohdistuvan syrjinnän ja naisiin kohdistuvan väkivallan vuoksi teemapäivä on ajankohtaisempi kuin koskaan. 

2 kommenttia:

Jaana kirjoitti...

Paljon on mahtunut puuhaa päiviisi. Hienoa, että jaksat edelleen tehdä sijaisuuksia srk:ssa. Arvokas asia!

pappilanmummo kirjoitti...

Jaana: Mielenvirkistystä!