Sivun näyttöjä yhteensä

30.4.2016

Caldas de Reissä vappuaattona

Aamulla Pontevedrassa koko kävelevä joukkomme oli jo valmiina aamuhartauteen ja lähtemään päivän vaellukselle. Aamu oli viileä noin viisi astetta vain ja minulla kuten taisi olla toisillakin sormikkaat myös käsissä. Kylmä tuuli puhalsi vähän väliä reippaasti.
Kuljimme tänään myös luontotaipaleita. Kuitenkin täällä useimmat polut ovat asfaltoituja Lukuunottamatta varsinaisia metsätaipaleita. Kun Portugalin puolella oli mukula- tai mukurakivistä tehtyjä polkuja/teitä lähes kaikki, niin Espanjan puolella on vastaavasti asfalttia. Toki isompien teiden reunoilla kuljetaan polkua, etteivät autot ajaisi päälle. Espanjassa autot kohteliaasti pysähtyvät kyllä suojatien eteen ja antavat tilaa tien ylittämiseen.
Yhdeksän kilometrin päässä lähdöstä oli ensimmäinen avoin kuppila. Helpotushotelli tietysti myös. Monet nauttivat vasta siellä aamupalansa.













Me joimme aamulla teen jo alberguessa ja söimme juustoleivät ja jogurtit ja hedelmät ennen lähtöä vaellukselle kuten aina aamuisin syömme ennen lähtöä.
Pysähdyspaikoissa useimmiten tilataan maitokahvi tai sitten espresso vesilasillisen ja sokerin kanssa. Espanjan puolella hinta on reilusti kalliimpi on Portugalissa, jossa noin 60 senttiä maksoi kahvi, täällä euron. Toki täällä saa useimmiten pienen keksin tuon kahvin kanssa.

1 kommentti:

Jaana kirjoitti...

Mukava lukea maiden vertailua. Mulla oli keväällä vain yksi ilta Ranskassa, joten paljoa ei ehtinyt vertailla, kun oltiinkin jo Espanjan puolella.

Sen muistan, että ranskalaiset sanoivat, etteivät espanjalaiset merkitse reittejä. Siis espanjalaiset eivät ehkä merkitse reittejä samalla tavalla kuin ranskalaiset, mutta minusta Espanjassa oli paremmat merkit.

terveisin Jaana Tampereelta
https://talvicamino.wordpress.com/