Sivun näyttöjä yhteensä

18.5.2016

Ei ainakaan yksitoikkoista

Elämä ei ole ainakaan yksitoikkoista. Aina sattuu ja tapahtuu.
Maanantaina olin mökkimatkalla. Lähtiessä alkoi sataa ja satoi reilusti yli puolenpäivän. Ei mitenkään paljon, mutta sen verran, etten viitsinyt ulkohommia tehdä mökillä. Tosin en sinne kovin aikaisin edes selvinnyt. Matkalla poikkesin ensi kesän työpaikkaan jossa tehtiin selvitys keskeisistä virkasuhteen ehdoista.

Mökillä sateen tauottua kylvin monenlaisia siemeniä ja laittelin kasvimaata kylvökuntoon seuraavaa kylvökertaa varten. Olin luullut ottaneeni muun muassa mäkimeiramin siemeniä mukaani, mutta kotiinhan ne olivat jääneet. Tietysti kitkin voikukkia ja kuljeskelin koko tontin läpi muutenkin. Hain kuivikettakin huussia varten.
Oli ilo myös soudella järvellä ja katsella sieltäpäin saunaa ja mökkiä.  Kaunis auringonpaiste jäi vielä, kun lähdin kotiinpäin.

Tiistai olikin sitten vauhtipäivä. Meillä oli pianonvirittäjä ja nuohooja miltei samanaikaisesti. Aamupäivällä paistoin pataleipää, jonka taikinan olin jo edellisenä aamuna laittanut muhimaan.

Pääsin taas kokeilemaan magneettikuvausta. Aikamoisen kovan äänen tuo kuvauslaite pitääkin.  Vasen jalkani oli kipeä vaelluksen jälkeen ja niin kävin edellisviikolla ortopedillä, joka lähetti tuonne magneettikuvaukseen. Jo nyt seuraavana päivänä, keskiviikkona sain tulokset. Ei murtumia, mutta tulehduksellista paksunnosta ja siksi pitäisi välttää kolmesta viiteen viikkoon kävelyä - ei mitään lenkkejä, vaan vain sen verran liikuntaa, mikä on töiden takia pakko tehdä. Ja hyvä, ei puristava jalkine käyttöön. Siis töihinkin vaelluskengät tai crocksit jalkatukineen?!

Eilen kollegan eläköitymisen vuosipäiväjuhlisssakin kerkisin pistäytyä samalla kaupunkimatkalla. Oli mukavaa tavata entisiä työtovereita ja tuleviakin.
Sunnuntaina oli kummilasten kaste. Eilen hain heidät meille. Olipa mukavaa tutustua. Pienin touhusi monenlaista papan kanssa: autotouhuja, legoja, jalkapalloa...

Nyt keskiviikkona taas tuli ajelua. Aamulla kävin pitämässä päivänavauksen koululla. Tänäänkin harjoitukseksi laulettiin suvivirsi, kun huomenna heillä on jo kevätjuhla. Yllättävän aikaisin koulujuhlia vietetään, ajattelen. Aikoinaan juhla oli vasta silloin, kun koulun lukuvuosi päätttyi.

Samalla matkalla kävin valokuvauksessa tunnistekorttia varten. Mielestäni vanha kuvakin olisi voinut kelvata, mutta tässä uudemmassa tietysti tulevat kaikki uudetkin rypyt näkyviin, jossei muusta sitten osaa tunnistaa...

Olipa aikamoinen yllätys myös, kun tänään soitti vihkipari ja kertoi, että viikon päästä olisin heitä vihkimässä. Minulle ei oltu siitä ilmoitettu lainkaan! Ja aikataulukaan ei olisi oikein sopinut muiden tapahtumien takia. No, selvittelin asiaa ja selvisihän tuo - saatiin toinen pappi tilalle. Jonnekin bittiavaruuteen oli hävinnyt koko pyyntö jossakin vaiheessa aikoinaan. Jopa ensin olin vastaamatta sulhaselle hänen soittoihinsa, kun oli aivan vieras numero ja jokin firma. Viime aikoina näet ovat alkaneet pommittaa kaikenlaisten lehtien ja työtarjousten, kuten katon maalaajat ja pihateiden asfaltoijat ym. myyjät. Onneksi tuo sulhanen oli sitkeä ja soitti uudelleen ja niin alkoi selvitä tuo vihkisotku - olivatpa jaksaneet kauan odottaa papin yhteydenottoa...

Juhlakausi alkaa. Niinpä tein jääkaappiin valmiiksi lusikkaleipätaikinan. Ehkä sen huomenna sitten teemme lusikkaleiviksi. Nyt kaipaan  hyviä vinkkejä muiksi tarjottaviksi, jotka sopivat monenlaisille ruokarajoitteisille.

4 kommenttia:

Pöllö kirjoitti...

Lehtien myyjien estämiseksi sinullekin: jos ei ole tuttu entuudestaan, niin etsipä netistä hakusanalla "robinson" - sieltä löytyy tietoa ja puhelinnumeroa johon soittamalla voi rajoittaa puhelinmyyntiä/-tarjontaa. Mulla on tuo esto päällä ja oikeastaan kaikki lehtimyyjien soittelu on loppunut sen jälkeen kun tuon eston laitoin päälle. Aku Ankka soittelee välillä, sen kun olen Pojalle vielä tilannut :)

Tuota teidän mökkiä jaksan aina vaan ihailla *huokaus* Siitä tulee aina lapsuus mieleen ja mummulan vieressä ollut isotädin mökki jossa sain usein käydä - karkkia "vinkumassa" tietenkin :D Mummula oli kahden järven välissä, isotädin mökki tuolla lailla rinteessä kallion toisella puolella.

Marjut kirjoitti...

Miten olisi vanhanajan hiekkakakku? Tässä ohjeessa on vehnäjauhoja, mutta ne voi korvata esim. gluteenittomalla jauhoseoksella. http://www.valio.fi/reseptit/hiekkakakku/

Jaana kirjoitti...

Paljon olet taas ehtinyt! Hyvä, ettei jalassa ollut murtumaa, vaikka kärsivällisyyttä tuokin vaiva parantuakseen vaatii. Olipa hyvä, että tuo työsotku selvisi.

Mukavaa viikonlopun alkua!

pappilanmummo kirjoitti...

HPöllö: Kiitos neuvosta.
Marjut: Muuten hyvä, mutta siinä on kananmunaa.
Jaana: Kunpa vain jaksaisin/voisin olla liikkumatta kovin paljon.