Sivun näyttöjä yhteensä

26.5.2016

Grillaamassa

Torstaisin on ollut seurakunnassamme kansainvälinen iltapäivä naisille ja lapsille. Tänään koko paikkakuntamme  turvapaikanhakijajoukko oli kutsuttu seurakuntamme toimintakeskukseen. Ja kylläpä meillä riittikin tulijoita. Oli mukavaa touhuta yhdessä, esitellä tilojamme.
 
Sain toimia grillimestarina kaimani kanssa. Grillasimme vieraillemme kalapihvejä ja broileri- ja  kalkkunamakkaroita. Miehiä heti pyöri ympärillä kuin kärpäsiä. Tarjosimme kuitenkin etusijan syötävien hakemiseen naisille ja lapsille ja sitten vasta miehet pääsivät osingolle. Toki oli mehuakin ja myöhemmin myös teetä tarjolla. Aluksi - pienessä tihkusateessakin - olimme ulkona katoksesssa, sitten joukko hajaantui eri toimintapisteisiin. Ryhmille esiteltiin koko aluetta rantasaunalle asti. Viimeksi oli vierailu Wanhalla, jossa oli tuo teetarjoilu. 

Opin ainakin sen, että sokeria pitää olla paljon teen kanssa ja lusikoitakin olisi ollut hyvä olla. Kun näin joidenkin tekevän niin että kaatoivat edestakaisin mukista toiseen teetä,  tajusin muistona matkoilta, miten voi myös sekoittaa sokerin joukkoon lusikatta.
Tulipa tänäänkin pikainen mökkireissu. Käväisimme mehiläispesämatkalla katsomassa, miten siemenet ovat itäneet. Ainakin krassit olivat lähteneet hyvään kasvuvauhtiin. Tosin kurkun siemenet olin tainnut kylvää liian syvälle - tulossa toki on - ja uusia vielä kylvin muutaman siemenen kompostiin. 

Kun mökin piha on ollut aivan täynnä muurahaisia, niin myrkytimme parisen pesää monista. Teimme reiän pesään ja upotimme muurahaismyrkkyä sinne. Eivät nuo kaikki muurahaiset sentään katoa pihasta, mutta ehkä hieman vähentyvät. Nyt ei ole voinut pysähtyä oikein minnekään ilman että muurahainen olisi alkanut kiivetä jalkaa pitkin.

Murhaaja olen ollut muutenkin: lossassa oli taas hiiri ja seuraavallekin on ateria laitettu eli syötti on lossassa, joka on laukaisuvalmiina.
Pihlajat kukkivat vuorostaan.
Tänään on tutkittu pesät sadetauoilla. Muutama uusi emo tuli  postissa ja emot on nyt päässeet pesiinsä. Pitihän ne hakea aikaisin aamulla ennen postinkantajan lähtöä kierrokselleen. Ei olisi ollut hyvä koko päivää niiden kulkea pitäjää ympäri lämpimässä autossa ja meidän saada ne vasta illansuussa muun postin joukossa.

Ei kommentteja: