Sivun näyttöjä yhteensä

14.5.2016

Pyhiinvaellusvarusteista palautetta

Olen merkinnyt matkavarustelistasta tummennetulla ne, mitä en tarvinnut lainkaan tällä pyhiinvaellusmatkalla Portosta (Lissabonista) Santiago de Compostelaan 20.4. - 4.5. 2016.

Mikään ei mennyt niin rikki, että olisi tarvinnut ommella. 
Käsidesiä oli liiankin kanssa pienessä puolen desin pullossa, joten kosteuspyyhkeet jäivät käyttämättä eivätkä ne olleet käsillä silloin, kun niitä olisi tarvittu.

Purkinavaajaa en tarvinnut lainkaan enkä loppujen lopuksi linkkuveistäkään, joka oli korkinavaajassa (lyhyt). Muovinen haarukkalusikkaveitsi korvasi linkkarin.

Uppokuumennin ja muki olivat tarpeen. Kaipasin usein päivävaelluksen jälkeen kuumaa teetä tai pikakeittoa.
Puuropussit loppuivat kesken eli niitä olisi saanut olla enemmän mukana, koska kaupoista en matkalla niitä löytänyt. Yhdenlaista pikapussikeittoa kyllä löysin kolmen kappaleen annospusseissa. Jos en ollut lounaaksi syönyt keittoa missään kuppilassa, niin tuollainen pikakeittojauhe kuumaan veteen sekoitettuna auttoi + juustoleipä, ettei palellut vaelluksen jälkeen. Tosin myös  lienee auttanut, että en kulkenut kovin lujaa, vaan poikkeilin silloin tällöin kuppiloissa espressolla ja lasillisella kylmää vettä. 

Naru toimi pyykkinaruna silloin, kun muuta kuivauspaikkaa ei ollut. Ja eristeenä huivin kanssa, että kaikki eivät tuijottaneet petiini. Sekä naru oli vaateripustimenakin.

Tarralaput ja liimapuikko hävisivät, kun minulta hävisi repusta maharahavyö jossakin Amsterdamin ja Lissabonin majapaikan huoneen välillä - varkaus? Siinä hävisi myös mm. pankkikortti, Eu-sairausvakuutuskorrtti, eläkekortti, ICE-kortti, käyntikortit, rokotuskortti ja RAHAA. Huolimattomuuttani olin jättänyt maharahavyön pikkureppuun, jota kuljetin selässäni. Olin ajatellut, että on hankalaa kaivaa nuo liput ja muut joka kerran vaatteiden alta. Passin olin onneksi  ja seuraavan osuuden lipunkin jättänyt fleezen taskuun Amsterdamin lentokentällä. Itsetulostettuja lippuja ei kai yleensä tarvitakaan - riittäänee kun näyttää passinsa virkailijalle lentokentällä.

Englannin sanakirja uinui repun pohjalla koko matkan ajan enkä sitä etsinytkään. Varasilmälaseja en onneksi tarvinnut ja aurinkolasit olivat läpyskät, jotka olivat kiinni tavallisissa silmälaseissa.

Lääkkeistäkään en tarvinnut edes laastareita, kylmägeeliä tai pihkasalvaa enkä ripulinestoakaan enkä flunssalääkettä. Polvitukeakaan en tarvinnut. Kyllä nuo kaikki on kuitenkin hyvä olla aina mukana varalla.

Koko matkan aikana ei satanut juuri lainkaan. Niinpä sadeviitta ja repun sadesuoja olivat käyttämättöminä kuten myös sadehousut. Ostin matkalta jopa sadesäärystimet, mutta eipä niitä onneksi tarvittu käyttää.

Nippusiteitä en tarvinnut, mutta jollekin  annoin avuksi, samoin kuminauhoja en itse tarvinnut.

Makuupussikaan ei olisi ollut välttämätön, koska jokaisessa yöpaikassa oli peitto, monissa jopa lakanat. 

Haaroituspistotulppa oli tarpeen. Ja lähtiessä reppu oli pakattu muoviin ja samoin palatessa. Ostin Santiago de Compostelasta supermerkadosta, siis ruokakaupasta, jätesäkkirullan, josta niitä säkkejä jaettiin usemmalle repun suojaksi . Meillä reput kulkivat tällä matkalla ruumassa. 
Vyölaukku oli mukana, mutta en käyttänyt sitä lainkaan, koska parempana kuljetusvälineenä edessä toimi yllätyksekseni pikkureppu. Siinä kulki päivisin eväät, vesipullo (toinen oli repun sivutaskussa), kamera, kännykkä, muistikirja, kynä ja pyhiinvaelluspassit, joita minulla oli koko ajan kaksi, Suomesta ja Lissabonista hankitut.  Repun hihnojen irtopäät  olivat solmussa selässä. Laitoin ylleni ensin pikkurepun ja sen jälkeen ison repun.

Pikkurahapussi oli housujen alataskussa. Taskuissa oli mukana aina myös vessapaperia - tarpeeseen, koska aina vessoissa ei ollut paperia. Melkein koko rulla kuluikin paperia tällä reissulla. 

Vaatetuksena käytin koko ajan vihreitä vaellushousuja, joiden taskussa kulki myös askelmittari. Lyhythihainen merinovilla-T-paita, aamusella fleeze ja päivällä Haltin ohut pitkähihainen vihreä pusero T-paidan päällä, jotta aurinko ei polttaisi käsivarsia. (Palan herkästi, en yleensä rusketu. Näin oli helpompi kuin moneen kertaan päivässä laittaa aurinkorasvaa.) Samoin päässä oli lierihattu koko vaelluksen ajan. Jalassa oli kahdet sukat, ohuemmat Lenzin ja paksummat Falken. Toisinaan käytin tukisukkia alimmaisina. Kaksilla paksuilla pärjäsin - vain kerran laitoin ne pesemättöminä jalkaan ja olisin pärjännyt yksillä tukisukilla ja kaksilla Lenzin sukilla, mutta minulla oli toiset tukisukat ja vielä yhdet ohuet sukat, siis turhaan. Silkkinen kaulaliina oli kaulassa koko vaeltamisen ajan. Se suojasi auringolta ja  oli hyvä käsipyyhe ja antoi väriä vaatetukseen. Kaulaliina oli helppo pestä ja se kuivui nopeasti kuten iso huivikin, jota käytin useimmiten pyyhkeenäni.

Iltaisin "crocksit" olivat tarpeelliset villasukkien kanssa. Heti suihkun jälkeen rasvasin jalat vaseliinilla ja laitoin villasukat jalkaan koko illaksi ja yöksi. Aamulla kahdet sukat jalkoja enempää rasvaamatta - ei tullut rakkoja.

Toki jalat kolmena viimeisenä vaelluspäivän turposivat pahoin, vaikka oli tukisukatkin jaloissa ja pari viimeistä päivää oli pakko laittaa reppu kuljetukseen, vaikka tuo reppu ei painava ollutkaan. Siten sitten jaksoin kävellä.

MATKATAVARALIS­TA pyhiinvaellukselle 2016 

 Pesuvehkeet toilettipussiin

kampa
hammasharja
hammastahna
hammaslankaa
tukanpesuaine
saippualiuskat
pesuaine vaatteillekin=saippuapala
jalkarasva = vaseliini
dödö
suihkumyssy
kynsisakset
huulirasva
estrogeenigeeli
käsidesi
aurinkorasva
kosteuspyyhkeet
pikkusiteet
ompeluvehkeet
Pikkukamat:
nenäliinoja
wc-paperia
purkinavaaja
otsalamppu (uudet patterit vaihda lähtiessä)
lämpömittari ja kompassi = kännykässä
teräsmuki + keitin (=pieni uppokuumennin)
+ kokoontaittuva muovimuki
teepusseja -
kuivaa purtavaa - (ja matkustuspäivälle eväät!)
puuropusseja/kuppikeittoja
lusikkahaarukkaveitsi
linkkuveitsi
muovinen vesipullo (2)
muovipusseja tms.(isojakin, joihin pakataan
vaatteet ja muut tavarat (ja eväspussit)
pari pyykkipoikaa+ narua 3 metriä
hakaneulat
matkapäiväkirja, tarralappuja +liimapuikko
käyntikortteja
kynät
askelmittari=kello
känny ja laturi
kamera ja laturi ja vara-akku
UT psalmeineen (kännykässä)
virsikirja
reittiopaskirja (Camino Portugués)
englannin sanakirja ?
Varasilmälasit (?)+kotelo  aurinkolasit
wettex (pieni siivu)
läpinäkyvää ilmastointiteippiä lyhyen
lyijykynän ympärillä


Lääkkeet pussiin:
magnesium
särkylääke ibu + Finrex
laastarit + compeed + "keinoihoa"
pihkasalva Abilar
lopex

kylmägeeli
monivitamiini
laktoositabletit
silmätipat
Maharahavyö:
passi
matkaliput
vakuutuskortti
valokopio passista
rahaa

mastergard-kortti

veriryhmätieto
pyhiinvaelluspassi
EU-sairausvakuutuskortti
pankkitunnukset
ICE-kortti (lataa icekortti.fi)
työeläkekortti
 
Vaatetus
3 rintaliivit
3 alushousut
2+2+2 sukat / tukipolvisukat ja villasukat
vaelluskengät ja ”crocsit”
yöpuku = pitkähihainen  villa-silkkipaita
pitkät kalsarit silkkivilla
3 merinovillaista T-paitaa
pitkähihainen hyvin ohut merinovillapaita
tuulenpitävä takki ohut = Haltin kevyt aurinkosuojaksi
fleeze
hadhuivi ja lierihattu
silkkinen kaulahuivi
käsineet
katkolahjehousut
ohuet pitkät housut +
ohut tunika (iltavaatteeksi)
sadehousut


Muu
s-koukkuja
heijastin
suomenlipputarra repussa
polvituet= liimautuva rullaside
pyy­he
iso huivi
kevyt pieni reppu = käsipakaasi
vyölaukku
reppu sadesuojuksineen
sadeviitta (+kertakäyttösadetakki)
kävelysauvat
sauvojen kumitulpat
makuupussi
makuupussilakana, silkkinen
haaroituspistotulppa
nippusiteitä
kuminauhoja
(muovisäkki tms. repun suojukseksi)

3 kommenttia:

Johanna Marjukka kirjoitti...

On ollut mielenkiintoista lukea näitä sinun kokemuksiasi pyhiinvaellukselta. On siinä aikamoinen ihan käytännön järjesteleminen. (: Ja harmillinen juttu tuo varkaus mutta hyvä, ettei enempää ongelmia tullut.

aimarii kirjoitti...

Hyvä yhteenveto.
Tuliko paha paikka, kun sinulta niin paljon tärkeitä kortteja ja rahaa varastettiin?

pappilanmummo kirjoitti...

Johanna Marjukka: Kiitos. Kesken on muutama kirjoitus vielä ja kuviakin on laittamatta - kunhan kerkiän...
aimarii: Tyhmyydestä sakotetaan. Kukas käski pitää repussa nuo tärkeät tavarat...