Sivun näyttöjä yhteensä

8.5.2016

Talviturkki heitetty

Kastekodissa oli kauniisti laitettu kastepöytä. Pieni kastettavakin jaksoi olla rauhallisena kumminsa sylissä. Oli monia pieniä läsnä ja kastepuheen aikana kutsuin kaikki lapset aivan lähelle kastepöytää ja kyselin heiltä, mitä kaikkea he huomaavat liittyvän kasteeseen. Sain reippaita vastauksia. 
Oli lämmin lauantaipäivä. Kasteen jälkeen oli ruokailu ja osa vieraista istui pation reunalla ja aterioi siinä. Oli mukava jutella vierasjoukon kanssa.
Lastenlapset olivat sillä aikaa käyneet Kylämarkkinoilla satamassa. He palasivat ilmapallojen ja metrilakritsan kera markkinoilta. Pian sen jälkeen he lähtivätkin vanhempiensa kanssa kotiinsa omaan äitienpäivään valmistautumaan.

Ja me lähdimme mökille viettämään omaa lauantai-iltaamme saunomalla ja uimalla. Mökkisauna lämpesi ensimmäistä kertaa tänä keväänä. Vesikin järvessä oli jo 12-asteista. Uimme monta kertaa - tosin vielä lämpimästä saunasta, mutta sunnuntaiaamuna jo pistäydyimme järvessä ilman saunan lämpöä.
Äitienpäivänä mökillä tehtiin töitä. Mies putsasi muun muassa saunan katon ja rännit. Peltikatto taitaa tarvita vahvempaakin putsausta, koska sammalta alkaa kasvaa sen pintaan. 

Oi, kuinka kevät säteilee elämän riemuaan!
Maa onnellinen iloitsee ja loistaa puvussaan, ja loistaa puvussaan.
Sinua, Luoja, ylistän taas kevään voimasta.
Teet työsi ihmeteltävän ja siunaat luotuja, ja siunaat luotuja. (Virsi 568:1-2)
 
Laitoimme kasvipenkkiäkin kuntoon: hevosenlantaa ja kalkkia siihen ja sitten multaan siemenet: kehäkukkaa, porkkanaa, tilliä ja persiljaa näin ensi alkuun mökin kasvimaalle.

Kompostori tyhjennettiin kompostiin ja taas alkaa kompostori vähitellen täyttyä, kun sinne puolestaan tyhjenettiin huussisaavi. Keväthommia nämäkin.
Toki valkovuokot kuuluvat äitienpäivään. Ne ovat perinteisiä äitienpäiväkukkia, joita ilman ainakin minulle tulee halju olo. Aamulla herätessäni oli valkovuokkokimppu jo maljakossa odottelemassa.
Myös äidin ja isovanhempien haudoilla käynti kuului äitienpäivään. Ja tottakai sinne ruusu.
Tänään aloitimme myös pelikauden ulkona. Talvisin pelaamme sisähallissa. Siivosimme lentopallokentän ja aurinkoisessa joskin tuulisessa säässä pelasimme lippalakit auringonsuojina. Joka erän välillä oli juomatauko (ja juttelutaukokin).

2 kommenttia:

Tuulento kirjoitti...

Tänään olikin kiva puuhasteluilma. Huomenna vissiin sataa. mehiläisistä puheenollen, minun mettiset heikentyivät kovasti talven aikana, voipi jokunen pesä kuolla.

Jaana kirjoitti...

Teillä on mökillä kovasti puuhaa, kun on kasvimaat ja kaikki.

Minä vain purkkipuutarhaani hoitelen, kun metsän keskellä puut vievät kaiken mullan ja voiman. Muistan lapsuudesta pitkät kukkapenkit ja kasvimaat perunapeltoineen täällä mökillä, joista kuitenkin myöhemmin luovuttiin - onneksi :>)