Sivun näyttöjä yhteensä

9.7.2016

Monenlaista C-vitamiinia

Jos voisi valita kirkollisista toimituksista, mitä mieluiten tekisi, niin kaste olisi sellainen. Oli se sitten kotona tai kirkossa. Tänäänkin sain kastaa entisen oppilaani pienen tyttösen. Ristiäisissä eli kastejuhlassa ihminen saa kasteen, jonka myötä hänestä tulee kotiseurakuntansa ja koko maailmanlaajuisen kirkon jäsen. Kasteen perustana on Jeesuksen antama kaste- ja lähetyskäsky.  Jumala, Isämme Sinä annat meille elämän lahjaksi. Kiitos sinulle siitä, että suljet tämän lapsen hoivaasi ja suojelukseesi. Valaise koko hänen elämänsä.Kuule meitä Jeesuksen Kristuksen tähden. Näin rukoilimme tänäänkin.
Työpaikkakunnalla oli koko päivän kuivaa ja aurinkoista. Illansuussa oli jopa todella lämmintä. Mies oli toisaalla ja sanoi olleen viileää ja tuulista ja kai hieman sataneenkin. 

Toki tänään oli muitakin toimituksia: oli hautaansiunaamisia ja oli vihkiharjoituskin.
Monenlaisia (ei minulle) kommelluksia tapahtui, mutta kaikesta selvittiin.

Eilen sain olla erikoisemmissa paikoissa niin vihkimässä kuin hautaamassakin. Hautaansiunaaminen oli terveyskeskuksen kappelissa ja vihkiminenkin kirkon kappelissa. Kummassakin tilaisuudessa oli vain kourallinen väkeä.

Eilen saimme muutaman lapsenlapsen vieraiksemme vanhempineen. Kiva oli taas tavata heitä ja saada hetki touhuta heidän kanssaan. Kuopuksen kanssa leivoimme sen tärkeän mustikkapiirakan (jota aina pitää lapsenlapsille viedä mennessään heille tai leipoa, kun he tulevat tänne) ja yhdessä teimme pannukakkuakin. Pappa oli jo ennen heidän tuloaan pyöritellyt aimo annoksen lihapullia. Taisi olla herkkuruokaa, kun vielä jälkkäriksi sai kirsikoita puutarhasta ja jäätelöä.

Kourallinen vadelmia löytyi tänään meidän puutarhasta. Samoin sain kourallisen kypsiä kirsikoita oman puutarhan kirsikkapensaasta. Ja monta kourallista punaherukoita. Tänä vuonna nämäkin kypsyvät aikaisin.  Päivän C-vitamiiniannos tuli reilusti ylitetyksi.
Raamatun sana tänään: Olkaa keskenänne yksimielisiä. Älkää pitäkö itseänne muita parempina, vaan asettukaa vähäosaisten rinnalle. Älkää olko omasta mielestänne viisaita. (Roomalaiskirje 12:16)

4 kommenttia:

http://tuijankortteilua.blogspot.com kirjoitti...

Lapsenlapsilla oli varmasti kivaa, kun saivat omia herkkujaan.
Meistä pienet asiat ovat usein isoja lapsen muistissa, kun kasvaa aikuiseksi.
Ihania muistoja.

Aurinkokujalla kirjoitti...

Yhdyn edelliseen kirjoittajaan. Lapsille niin pienet asiat on niin suuria, ja muistoja jää, jotka muistaa vielä aikuisenakin.
Osallistu kastehelmi kulhojen (6) arvontaan mun blogissa.

isopeikko kirjoitti...

Luonto on täynnä hyviä antimia. Peikkokin on niistä aina hirmu iloinen. Sitäpaitsi - tämä on salaisuus - peikko käy joskus salaa istumassa kirkonpenkillä silloin kun siellä ei ole muita.

mm kirjoitti...

Kurkiatelin kapitulin seinältä, missä taas työtäsi teet. Tällaiset työhön suostuvaiset ovat tärkeitä monessa tilanteessa. Kuinka paljon tarvitaankaan heitä, jotka pysähtyvät ihmisten luo...