Sivun näyttöjä yhteensä

7.9.2016

Hillontaa: herkkuhilloa, omenahilloa ja puolukkahilloa

Aamusella kävin pitämässä parissa koulussa päivänavauksen. Olipa mukava tavata opettajia ja jutella myös heidän kanssaan hetkisen.  Lukiossa päivänavaus on puhelimen välityksellä, mutta alakoulussa päivänavaus oli liikuntasalissa, jonne rakensin alttarin. Päivänavauksen jälkeen sain tutustua juuri valmistuneeseen koulusiipeenkin.
Iltapäivällä oli hillosouvi. Herkkuhillo aluksi. Ensiksi  mittasin aroniat ja sen jälkeen punnitsin saman verran sekä omenaa että kesäkurpitsaa. Omenat ja kesäkurpitsat laitoin suikaleiksi monitoimikoneella. Kaikki kattilaan muhimaan, sitten niiden kypsyttyä sauvasekoittimella hienoksi ja lähes puolitoista kiloa sokeria ja lopuksi  pussillinen punaista Melatinia sekaan pienessä määrässä sokeria. Pari minuuttia keittämistä ja purkitus.

Omenahillon tein jälleen pienistä happamista omenoista, jotka puolitin ja otin pois kannan ja kukkaperän. Ämpärillisestä tuli maijallinen. Pehmenneet omenat sosemyllyllä soseeksi ja isoon kattilaan valuneen omenamehun kanssa. Hieman alle kilo sokeria ja puolikas pussillinen punaista Melatinia.

Kolmas hillo oli kokonaisista puolukoista. Kaksi litraa puolukkaa ja pussillinen hillo-marmeladisokeria keitin marmeladipaketin ohjeen mukaan. Purkitin pienehköihin purkkehin. On mukava, kun on osa puolukoista kokonaisina hillossa.

Sana tänään:Kantakaa toistenne taakkoja, niin te toteutatte Kristuksen lain. (Galatalaiskirje 6:2)

6 kommenttia:

Pöllö kirjoitti...

Minusta tuntuu, että teidän kellarissa näyttää vähän samanlaiselta kuin muumimamman kellarissa: paljon hillopurkkeja ja kaikissa niissä on se kangaskansi :)
Teillä on kyllä niin paljon kaikenlaisia herkkuja talven varalle, ettei varmasti tarvitse kaupasta ostaa vitamiineja. Ihanaa kun jaksatte kasvattaa ja kerätä ja säilöä kaikkea mahdollista.

pappilanmummo kirjoitti...

HPöllö: Koulussa aikoinaan oppilaat sanoivatkin minua Muumimammaksi.
En kyllä ole kangaskansisa jaksanut tehdä ;)

Tuulento kirjoitti...

Minulla odottaa vielä se omenahillo. Mikä on se sosemylly? Onko se käsinpyöritettävä vekotin vai mikä?

http://tuijankortteilua.blogspot.com kirjoitti...

Onpa tullut hyvän näköisiä hilloja. Maistuu varmasti hyvälle.

pappilanmummo kirjoitti...

Tuulento:Se on käsinveivattava laite.

pappilanmummo kirjoitti...

Tuija: Ja nuo ovat vähäsokerisiakin.