Sivun näyttöjä yhteensä

4.11.2016

Pyhäinpäivä tulossa

Nämä lähiviikot ovat olleet ja ovat työtehtäviä täynnä. Paljon on ollut siunauksia, niin sukulaisten kuin muidenkin seurakuntalaisten.
Tuolla taivaan asunnoissa autuaissa Jumalan
itku on ja murhe poissa, siellä ilo ainian.
Oi, jos sinne minäkin murheen maasta pääsisin!
(Virsi 626:1)
Entisen kotikirkko on tullut tutuksi monella tapaa. Lapion kera usein näinä viikkoina.
 Pyhäinpäiväviikolla käydään myös viettämässä ehtoollishartautta muualla kuin kirkossa.
Tänään kerkesimme viedä kukat ja kynttilät läheisten haudoille. Samalla kävimme muualle haudattujen muistomerkillä.
 Suppakin oli saanut jo paljon kynttilöitä. Supassa on uurnahautoja.
Illalla leivoin pataleivän, jonka juuren laitoin eilisiltana muhimaan. Tällä kerralla yhdessä leivässä on puolitoista desiä vehnälesettä, puoli desiä seesaminsiemeniä, reilusti nokkosta ja makeahkoa paprikajauhetta, pari teelusikallista suolaa, kuusi desiä vehnäjauhoja, teelusikallinen kuivahiivaa ja neljä desiä vettä. Paistoin toisen kattilassa ja toisen padassa. Taidanpa hankkia toisen pienehkön padan, koska padassa leipä kypsyy maukkaammaksi.
Leivoin myös omenapiirakan pyhäinpäiväksi. Laitoin kulhoon 3 desiä laktoositonta maustamatonta jogurttia, kolme desiä sokeria ja desin öljyä. Sekoittelin nuo ja lisäsin viisi desiä vehnäjauhoja sekä reilun teelusikallisen soodaa. Sekoitin kaikki tasaiseksi lusikalla ja levitin leivinpaperin päälle uunipellille. Viipaloin Seitsemän isohkoa kotimaista omenaa - suurin osa Antonovkaa. Pinanlle sokeiia ja kanelia. Paistoin n. 25 minuuttia 200 asteessa.

2 kommenttia:

Tuulento kirjoitti...

Ihanan näköinen piirakka, paljon omenoita! Minäkin olen laittanut kynttilät haudoille ja kotiin lyhtyihin. Ei irvistäviä kurpitsanaamoja!

aimarii kirjoitti...

Niin paljon ja monenlaisia ajatuksia Pyhäinpäivä tuo mieleeni. Vain pari kertaa ole voinut sytyttää kynttilät vanhempieni haudalle, useimmiten muualla haudattujen muistomerkin juureen. Tänään kuitenkin kodin terassille. Siellä ne vielä tuikkivat.
Työkiireiden jälkeen olet ahkeroinut herkkuja vielä perheelle.