Sivun näyttöjä yhteensä

7.12.2016

Itsenäisyyspäivän juhlintaa

Itsenäisyyspäivän jumalanpalveluksessa oli myös tämä sankarihaudalle vietävä seppele.
Valmiina lähtöön kohti sankarihautoja. Olin mukana seurakunnan edustajana.
Seppeleet on laskettu ja vuorossa juhlapuhe.
Päivällä hain kummiperheen meille. Yhdessä oli mukavaa pelatakin. Tässä pelissä tehtiin kirjaimista sanoja. Suomen kielen opettelua samalla.
Leivoimme pipareita ja
opiskelimme yhdessä myös joulutorttujen tekoa parilla erilaisella mallilla.
Ensimmäiset itsenäisyyspäivän kynttilät sytytettiin ikkunoille ensimmäisen kerran vuonna 1927 Itsenäisyyden Liiton aloitteesta. Kynttilöitä poltettiin tuolloin klo 18-21, nykyään kynttilät sammuvat useimmiten jo klo 20. Kahden kynttilän on selitetty viittaavan esimerkiksi kotiin ja isänmaahan. Toisaalta kaksi sopii parhaiten tavalliseen vanhaan ikkunatyyppiin,  

Kynttilöitä ikkunoilla on Suomessa poltettu jo kauan sitä ennen. Suomen ollessa Ruotsin vallan alla niitä poltettiin kuningasperheen kunniaksi heidän syntymäpäivinään tai Suomeen vierailupäivinä. Sortovuosina niitä poltettiin protestiksi Runebergin päivänä viides helmikuuta. Syksyllä 1919 itsenäisyyspäiväksi vakiinnutettiin kuudes joulukuuta, ja myös kynttilät siirtyivät sinne,
Meillä itsenäisyyspäivänä poltettiin kynttilöitä myös takan reunalla ikkunoiden lisäksi. Kun takkaa alettiin lämmittää, yllättäen ne alkoivatkin sulaa. Edelleen kyllä toimivat nuo led-kynttilät, mutta vääntyneinä.

1 kommentti:

aimarii kirjoitti...

Kunniavartiot ovat vaikuttava kunnianosoitus sankarivainajillemme.