Sivun näyttöjä yhteensä

26.12.2016

Tapaninajelulla



Pääsisipä vieläkin hevosella tapaninajelulle! Lapsuudessani mentiin mummolaan päiväseltään hevosella tuo kuutisen kilometriä juuri tapanina. Sitten kun mummo ja pappa muuttivat kaupunkiin, kulku muuttui vähitellen autokyydiksi (kun oli jo hankittu auto), mutta jouluvierailu mummolaan oli nimenomaan tapaninpäivänä.  Joulupäivänä puolestaan käytiin vaarin luona parinsadan metrin päässä päiväkahvilla (ja sittemmin tätien luona, jotka asustivat vaarin taloa vaarin kuoleman jälkeen.)

Tänään tein tapaninajelun tonttuiluna. En näet flunssan takia voinut vielä joulupaketteja ennen joulua. Niinpä kiersin tänään nuo paikat. En toki hevosella, vaan hevosvoimilla kylläkin eli autolla.  Pariin paikkaan jäin pitemmäksi aikaa juttelemaan: olivat jo sairastaneet flunssansa.  Ja  ilta  kului sitten niin  pitkälle, että en kaikkia suunnittelemiani ehtinyt viedäkään. Ehkä tässä joulujen välissä vielä voin tehdä uuden tonttureissun.
Yksi lapsenlapsi on ollut täällä koko päivän tänään, toinen vain aamupäivällä. Toki sentään heille leivoin mustikkapiirakan.  Iltapäivällä vielä saimme lisää sukulaisia vieraaksemme ja piirakkaa riitti heillekin.

2 kommenttia:

aimarii kirjoitti...

Niinkö kävi sinulle, että flunssan onnistui iskeä juuri jouluaatoksi. Onneksi alkaa olla ohi.
Mustikkapiirakka onkin raikasta herkkua jouluisten namien pälle.

pappilanmummo kirjoitti...

aimarii: flunssa on ollut todella sitkeä tällä kerralla, vieläkään en kunnossa