Sivun näyttöjä yhteensä

9.1.2017

Tammikuulla

 MakroTex-haasteen aiheena on tällä viikolla TAMMIKUU.
Tänä vuonna tammikuun alku on ollut vähäluminen ja sitten olivat kovat pakkaset, joten hiihtäminen on vielä jäänyt tässä kuussa. Ehkä lähipäivinä pääsen jo ladullekin.
Tammikuussa juhlitaan monen lapsenlapsen ja lapsenkin syntymäpäiviä. Viikonvaihteessa olimme mm. kymppisynttäreillä.
Kuusi serkusta oli tällä erää yhdessä ja niin oli mukavaa touhuta. Oli monenlaista jumppaa ja legorakennelmia, musiikkia ja myöhemmin
 kanalassakäyntejä niin luonnossa kuin myös tutkimista läppäriltä, mitä kanalaan kuuluu. Jopa äänen sai kuuluviin kanalasta: kukko kiekui mahtavasti ja komenteli kanojaan orrelle illalla.
Palapeliä taisin tehdä neljä vuotta täyttävän  kanssa varmaan pari tuntia yhtämittaa. Isosiskokin tuli innokkaasti mukaan.
 Parivuotiaskin innostui legolentokoneista ja -autoista saatikka sitten isommat.
Jotkut valmistivat ja tarjoilivat luovasti ruokaa isovanhemmille.
Olipa aikamoinen tuisku ja tuuli lauantaiaamuna, kun matkustimme pääkaupunkiseudulle näitä lapsenlapsia juhlimaan.  Kun jokin auto ohitti moottoritiellä, ei vähään aikaan nähnyt yhtään mitään edessäolevista autoistakaan, kun lumi pöllysi niin paljon. Lauantaina iltapäivällä jo oli aika tyyntä ja oli mukavaa putsailla pihaa lumesta.

21 kommenttia:

riitta k kirjoitti...

Tammikuusi jättää paljon ihania muistoja!

Anna Amnell kirjoitti...

Tuo on onnea.:)

Tapsu kirjoitti...

Yläkuvassa hieno vastavalokuva!

aimarii kirjoitti...

Kaikki tuo meno ja touhu pitää sinut niin eneggisenä.

Rita A kirjoitti...


10-kortti on kivasti askarreltu, ja siinä näkyy teemana TAMMI ! 💙
Olisipa kiva antaa koristelu Terholle :)
Iloiset kuvat, kivaa tammikuun jatkoa !

päikkä kirjoitti...

Ei ole huolta lumituiskuista, kun on noin reipas apulainen :)

SusuPetal kirjoitti...

Mukavaa yhdessäoloa tammikuussasi!

Huopalintu kirjoitti...

Onpas hauska livekuva kanalaan :)

Pieni Lintu kirjoitti...

Kaikenlaista jännää puuhaa :)

Teresa Sjönberg kirjoitti...

Siellä on kuulunut sitten mummi, mummi, mummi tiuhaan! Teilla on sitten mukavalla tavalla kiirein kuukausi menossa.

marliska kirjoitti...

Mukavia puuhailuja!

Suvituulian kasityopaja kirjoitti...

Ihania hetkiä yhdessä muiden

arleena kirjoitti...

Lapset nauttivat tammikuusta tai ehkä se onkin lumi joka on mukavaa.

Taina K kirjoitti...

Kuulostaa kivalta!:) Tuo eka kuva on upea!<3 Onko se teidän pihasta?

Leila kirjoitti...

Pakkaskuva on kiva. Teillä ollut paljon touhua pienten kanssa.

pappilanmummo kirjoitti...

Taina: On, yläpihalta pellon suuntaan.

RaijaAnnikki kirjoitti...

Lasten kanssa on kiva touhuta.Siinäpä tammikuu hurahtaa nopsaan.

Jaana Koo kirjoitti...

Tammikuu on teillä juhlakuu... ihania muistoja ja tunnelmia :)

Veera | Oranssia kirjoitti...

Ihania hetkiä lastenlasten kanssa!! Näin pienten lasten äidinnäkökulmasta on pakko todeta, että isovanhemmat ovat kyllä hurjan suuri rikkaus - sekä lapsille että meille aikuisille lapsille. :)

Piipe A kirjoitti...

Ihanaa yhdessäoloa, josta jää hyvät muistot kaikille osapuolille! <3

Plaza de Mustis kirjoitti...

Mukavaa ja touhukasta tammikuun alkua Teillä näyttää olevan. Näin paljon lapsia vaatii jo vähän enemmän tarjoilua ja leikkiä kuin minulla vain parin tai välillä vain yhden lapsen kanssa. Alakuvan talvitunnelma oli taattua tammikuuta:)