Sivun näyttöjä yhteensä

24.2.2017

Arkikuvahaaste 6/7

Lapsenlapsia on viettänyt talvilomaviikkoa myös pari-kolme päivää meillä. Monenlaista on touhuttu päivien mittaan. Yhdessä olemme leiponeet pari mustikkapiirakkaa ja pataleipiä, tänään vielä porkkanarieskoja oli tarjolla.

Onneksi on ollut hyvät ilmat olla ulkona. Niinpä isoimmat ovat hiihtäneet papan kanssa ja kaikki laskeneet mäkeä innokkaasti. Nyt olikin taas hyvä mäenlaskupaikka kotitiellä, kun satoi lunta (Liikennettä ei tiellä ole paljon ja kun tie loppuu pihaamme, ei ole odotettavissa kovaa ajavia autojakaan). Omia kisoja on näin vietetty, vaikka MM-kisatkin ovat meneillään lähiseudulla. Vaahterassakin on ollut mukava kiipeillä - lumikasojen päältä pääsee siihen hyvin kipuamaan.

Eilen kävimme joukolla  kirjastoautolla hakemassa muutaman kirjan mummon kortilla. Ekaluokkalainen kerkisi ennen kotiinlähtöään lukea omansa.

Nuorin mukana olleista, neli-vuotias opetti papalle Hay Day -peliä eli kanapeliä, jonka kymmenvuotias eilen laittoi papan kännykkään. Ja tänään heti aamulla alkoi nuorimman opetustuokio. Kyllä vielä tänään illallakin on kanapeli ammunut ja kotkottanut ja määkinyt.
Tämä koira, unilelu, on nimeltään Koira. Yhteistyössä äitinsä kanssa tyttö valmisti tälle mekon. Tyttö näet sormivirkkasi olkaimet ja äiti virkkasi mekon.Koira pääsi oikein poseeraamaan uudessa mekossaan.
Mekko on virkattu isovelilangasta kolmosen puikolla. Lankaa tuohon meni nelisenkymmnetä grammaa.




Ei kommentteja: