Sivun näyttöjä yhteensä

21.2.2017

Inkivääristä on moneksi

Tämän viikon MakroTex-haasteen aiheena on MAUSTE.

Inkivääriä on viljelty jo muinaisista ajoista lähtien ja nykyään sitä käytetään lähinnä mausteeksi. Inkiväärin maavarsi (eli juurakko) on sisältä kuituinen ja voimakkaan keltainen, ja siihen muodostuu ohut vaalean kellanruskea kuori. Inkivääristä käytetään mausteeksi kasvin maavartta, joko tuoreena tai kuivattuna jauheena.

Tuore inkivääri säilyy hyvin jääkaapissa tiiviissä astiassa. Tuore inkivääri kuoritaan ennen käyttöä veitsellä ja sen jälkeen joko raastetaan tai paloitellaan.
Inkivääri kuten inkiväärijauhekin sisältää kapsaisiinia, beta-karoteenia, kurkumiinia, salisylaattia ja kaffeiinihappoa, jotka kaikki vähentävät kipua ja tulehdusta.
Inkiväärijauhetta käytetään monenlaisiin ruokiin. Minä leivon joulupiparit kardemummalla ja inkiväärillä maustettuina.
Inkiväärihunaja on hunajan ja inkiväärin sekoitus, hunajavalmiste. Se sopii teen kanssa nautittavaksi tai teelusikallinen kerran päivässä suoraan purkista.

Inkivääri on monipuolinen flunssaisen olon helpottaja. Sillä kerrotaan myös olevan myönteistä vaikutusta vatsan ja nivelien ongelmiin. Monet nivelrikkoa sairastavat ovat todenneet inkiväärin tuovan helpotusta vaivoihinsa.Inkivääri ei  kuitenkaan vaikuta itse nivelrikkoon parantavasti eikä estä sairauden etenemistä vaan näyttäisi vaikuttavan jonkin verran nivelrikkoon liittyvään kipuun ja haittaan kuten tulehduskipulääkkeetkin.

Wikipedia antaa myös ohjeeet inkiväärin kasvattamiseen Suomessakin. Kokeilimme parina vuonna bataattia ja saimmekin muutaman pienen. Jospa nyt inkivääri tuottaisi satoa tänä vuonna. Aina kannattaa yrittää uutta. Kas, tässä ne ohjeet:

Inkivääri menestyy suojaisassa paikassa puutarhassa tai parvekkeella myös eteläisessä Suomessa. Kaupasta ostettu inkiväärinjuuri istutetaan sisällä 6–10 cm syvyyteen kylvömultaan valoisaan paikkaan, jossa on lämmin alusta – esimerkiksi patterin päälle ikkunalaudalle. Istutusruukun tulee olla vähintään 20 cm korkea sekä 20 cm leveä, ja siinä on oltava pohjassa reiät. Ruukku on hyvä asettaa syvään vatiin, jolloin sitä on helppo kastella reilusti. Mullan tulee kuitenkin antaa kuivahtaa kastelukertojen välillä, sillä mukulat mätänevät helposti. Lehdet ilmaantuvat pintaan 2–8 viikossa.
Taimet siirretään parvekkeelle tai suojaisaan puutarhaan kun yöhallat ovat ohitse. Kesä-heinäkuussa kasvun ollessa kiivaimmillaan lannoitetaan 3–4 kertaa pintamultaan kompostoidulla lannalla. Mukulasato korjataan syksyllä ennen pakkasten tuloa. Mukulat säilytetään jääkaapissa. Parhaimmillaan inkivääri kukkii näyttävästi.

19 kommenttia:

riitta k kirjoitti...

Aivan, inkivääristä on moneksi!

RaijaAnnikki kirjoitti...

Kiitos,kiitos,hyvä tieto isku.Olen kyllä inkivääriä kayttänyt,sopii reumaatikolle hyvin.Kivat kuvat.

SusuPetal kirjoitti...

Inkiväri on ihanaa! Sain joskus maistaa inkivääriääteetä, nam!

Marina / Dioriina kirjoitti...

Inkivääri on hyvä mauste

Maca kirjoitti...

Me olemme juoneet jo muutaman vuoden ajan inkivääriteetä illalla. Paloitellaan inkivääi ja minä vielä syön palat,miehen vatsa ei sitä kestä. Helpottaa nivelkipuja.

EstherH. kirjoitti...

Hyvät kuvat ja käytän inkivääriä paljon. Juuri nytkin kasvaa ikkunalla...tai siis odotan että alkaa lähtemään kasvuun.

Anna / Kätteni Jäljillä kirjoitti...

Kiitos näistä tärkeistä tiedoista! Pitäisiköhän itsekin yrittää kasvattaa inkivääriä tänä vuonna. :) Hyvät kuvat inkivääristä monessa muodossa!

Kristiina kirjoitti...

Yksi aine, monta muotoa. Hyvä valinta ja hyvät kuvat.

T. Täysin arkista

MaaritKoo kirjoitti...

Inkivääri on oikea terveys mauste.

Country and Rustic kirjoitti...

Ihanaa, inkivääri on yksi suosikeistani! Käytän päivittäin raastettuna veden mausteena.

Satu kirjoitti...

Inkivääri on ihana ja monipuolinen mauste. Olisikin mielenkiintoista kokeilla sen kasvattamista!

Pieni Lintu kirjoitti...

Oiva flunssan hoitoon!

Jenspa - Jenni Moisander kirjoitti...

93v mummini juo joka päivä oma keittämäänsä inkiväärimehua!
Kokeilin kerran tehdä itseekkin. Alkuun se maistui pahalta, mutta siihenpä alkoi tulemaan jopa ihan himo. Mummini sanoi ihan samaa. Sekoitin mehua esim. tuoremehun tai teen joukkoon. :D

M Tom kirjoitti...

Liian vähän tulee käytettyä inkivääriä.

Ninette kirjoitti...

me syödään inkivääriä melkein joka päivä. Mina teen mehun siitä, ja miksaan sen sitruunan kanssa.

Suvituulian käsityöpaja kirjoitti...

Inkivääristä on moneksi. Flunssan yhteydessä tulee erityisesti nautittua.

Matkatar kirjoitti...

Inkivääriin olen vasta viime aikoina alkanut tottua, se on niitä mausteita jotka vaativat hieman totuttelua. Mutta ei hassumpaa esim. nuudeleiden kanssa. Eräs ystävä puristi minulle appelsiinimehuakin ja laittoi reilusti inkiväärinpalasia joukkoon -oli aika hurjaa mutta meni kyllä alas :D

T // Tasapainoilua kirjoitti...

Inkivääri on ollut minulla vähän unohduksissa, joten kiitos muistutuksesta :) Varsinkin flunssaa se tuntuu monesti helpottaneen!

Rita A kirjoitti...

Oivallinen tietopuolinen postaus !
Jännän näköinen inkivääri ekassa kuvassa :)