Sivun näyttöjä yhteensä

7.3.2017

Maaliskuu maata näyttää

Taas on kuljettu kevättä kohti aimo matka. Lunta tuli ja lumi suli ja lunta tuli. Uusi lumi on vanhan surma. Nyt on yöpakkasia ja niiden myötä hankikanteet. Käväisin kävelemässä pelloilla, joilta kynnös pilkisti jo. Peltojen reunoilla kasvaa joissakin paikoissa pajuja ja pajunkissatkin alkavat olla jo isoja nyt paljon ennen pääsiäistä.

Laskiaistiistai oli viikko sitten helmikuun viimeisenä päivänä.  Seuraava päivä oli maaliskuun ensimmäinen ja tuhkakeskiviikko, joka aloittaa pääsiäistä edeltävän 40 päivän paastonajan.  Tuhkakeskiviikko on saanut nimensä paastoon liittyneestä tuhkan sirottelemisesta pään päälle. Se oli katumuksen ja parannuksen vertauskuva.

MakroTex -haasteen aiheena on tällä viikolla MAALISKUU.  


Maaliskuulla mehiläisetkin käyvät puhdistuslennoillaan.
Lahden pääkirjasto avautui remontin jälkeen 6.3. Kylläpä oli erilaista kuin aikaisemmin. Kestää hetkisen tutustua uudistettuun kirjastoon ja sen moniin tarjontoihin. Toki heti maanantaina käväisin sen verran  tutustumassa, että hain varaamani kirjan.
 Kirjastossakin on kevättä: TITITYY - iloista kevättä! toivotteli  Muotoilukoulu Taikan linnunpönttö.

20 kommenttia:

riitta k kirjoitti...

Wau miten ihana pajunkissa! Hyvää maaliskuuta.

Satu kirjoitti...

Tässä olikin monenlaista mukavaa näkökulmaa maaliskuuhun. :-) Ja kiva kun täällä aina myös vähän sivistyy! Enpä tiennyt tuotakaan tuhkakeskiviikon nimen historiaa.

RaijaAnnikki kirjoitti...

Suloinen pajunkissa.Kuvat niinkuin maaliskuu.

Country and Rustic kirjoitti...

vau, pajunkissasta upea lähikuva.

SusuPetal kirjoitti...

Kaunis kuva pajunkissasta. Ja totta, talitintti maaliskuulla ja titityy!

M A R I K A kirjoitti...

onko pääsiäinen jo tulossa, niin se kevät vain saapuu :)

Qaws kirjoitti...

Ihania kevät kuvia!
Mukavaa alkanutta viikkoa :)

Anna / Kätteni Jäljillä kirjoitti...

Kattava ja kaunis kuvapaketti maaliskuusta! Ja tietoiskuja myös, kiitos siis! :)

arleena kirjoitti...

Kaunista, aavistus keväästä jota kohti mennään lujaa vauhtia.

Suvituulian käsityöpaja kirjoitti...

Ihania maaliskuisia kuvia. Sieltä ne kasvit jälleen esiin tulee.

PiipeA kirjoitti...

Ihana kevät ja niin keväiset kuvat!

Tauvonpaikan Kaisu kirjoitti...

Aavistus kevättä; valoa ja varjoja, kimallusta hangen pinnalla ja ajatus jo kulkee hankien alla keväässä, kukissa, mullassa. Parasta odotus ja kevään tulon seuraaminen luonnossa. :)

Tauvonpaikan Kaisu kirjoitti...

Pajunkissa kauneus! 😘 Ihana pieni yksityiskohta kevään kauneudesta. Ja lumen alta paljastuva luonto. On tämä maaliskuu huikeaa aikaa.

Pauliina/PauMau kirjoitti...

Maaliskuu on heräämisen aikaa -niin kuvainnollisesti kuin sananmukaisestikin. Upea uusittu kirjasto teillä!

päikkä kirjoitti...

Ihana pörröinen pajunkissa♥. Kirjasto on kiiltelee remontin jälkeen :)

Tuulento kirjoitti...

On se Suomi pitkä maa! Meillä oli polveen asti lunta kun kävin laittamassa pikku kuusille varjostusverkot.

T // Tasapainoilua kirjoitti...

Aavistus kevättä, ihana valo ja pajunkissa :)

Tuta kirjoitti...

Onpa upea kuva pajunkissasta.. sieltä se kevät on tulossa:)

Pieni Lintu kirjoitti...

Tyylikäs kirjasto! Vau!

Veera | Oranssia kirjoitti...

Oi mikä tupsu! Tänne myös rakentuu uusi pääkirjasto tässä lähivuosina kaiketi. Mielenkiinnolla odotan, millainen siitä tulee! Varmasti hyvin erilainen tähän nykyiseen 70-lukuhenkiseen verrattuna. :)