Sivun näyttöjä yhteensä

4.4.2017

Alhaalta ylöspäin

 Tämän viikon MakroTex-haasteen aiheena on KATSE YLÖS.
 Amaryllis avaa kukkiaan parhaillaan. Isoja kukkia onkin tulossa. Tässä ensimmäinen.

Pelaamme talvisin joka sunnuntai (paitsi ei jouluaattona, jos se sattuu sunnuntaiksi) lentopalloa kylätalolla - kesäisin pihalla suvun kesken. Lentopallopelissä meillä on aivan omat säännöt. Meillä on naisten ja miesten puoli. Naisilla kenttä on hieman pienempi kuin miehillä. Naiset saavat yrittää kolme kertaa syöttää, jos ensimmäinen syöttö ei osu kentälle. Palloon saa koskea useamman kerran. Jos pallo sattuu lentämään vastapuolen koriin, siitä saa kaksi pistettä. Harvoin tällaisia vahinkoja tulee. Pallokin on paljon pehmeämpi kuin oikeassa pelissä nivelrikkoisten sormien (ja jalkojenkin) vuoksi. Muuten pelaamme suurin piirtein vanhojen sääntöjen mukaan. Pelaajien ikäjakauma on noin 76 vuodesta alaspäin tällä hetkellä. Pelaajat ovat veljeksiä, heidän vaimojaan ja lapsiaan tai lapsenlapsiaan.

Kivijärven alakoulun yhteydessä toimii kyläläisten talkootyönä rakentama kylätalo, jossa on suuri liikunta- ja monitoimitila, pelipaikkamme talvisin. Siellä on myös mahdollisuus pelata koripalloa.

  tai harjoittaa seinäkiipeilyä.

12 kommenttia:

PiipeA kirjoitti...

En uskaltaisi kokeilla seinäkiipeilyä.
Kivat kuvat haasteeseen!

riitta k kirjoitti...

Amaryllis on komea kukka. Hyvät kuvat!

Rita A kirjoitti...

Hienot perspektiivit !

Kristiina kirjoitti...

Oi miten korea kukka. Ja kori. Kivasti kuvattu aiheesta.

T. Täysin arkista

MaaritKoo kirjoitti...

Kiva tapa viettää aikaa yhdessä suvun kanssa.
Jäisi seinälle kiipeämättä minullakin.

SusuPetal kirjoitti...

Kukka kurottaa kohti korkeuksia.

Teillä on ihania liikunnallisia harrastuksia, hienoa!

Qaws kirjoitti...

Oi, seinäkiipeilu on niin mukavaa! Pallopeleistä ei täällä sitten oikein pidetäkkään. Hienot kuvta!

RaijaAnnikki kirjoitti...

Kivat kuvat.

Pieni Lintu kirjoitti...

Kivoja oivalluksia :)

Anu kirjoitti...

Voi miten kivalta kuullostaa nuo pelit viikoittain. Olisipa kiva viettää aikaa suvun kesken noin paljon. Kivat kuvat haasteeseen.

M Tom kirjoitti...

Harmittaa, kun en voi tuota seinäkiiipeilyä kokeilla kaularankavammani takia.

Irja Viirret kirjoitti...

Mukavat kuvat, koripalloilu on hieno harrastus ! ja tuo amaryllis on usein niin iso että sitä oikeasti saa katsella ylöspäin.