Sivun näyttöjä yhteensä

19.4.2017

Caminolla

Sepelkyyhkyjen huuhuu kuuluu koko ajan ja monen pikkulinnun liverrys, kun istun albergen pihalla 25 kilometrin kävelyn jälkeen neuloen sukkaa. Villasukat laitan jalkaani, kun olen ensin suihkun jälkeen vaseliinannut jalat. Toki minulla on paraikaa villasukat jalassa, kun heti päivän vaelluksen jälkeen kävin suihkussa ja laitoin vaseliinit erityisesti varpaisiin. Ensimmäisenä vaelluspäivänä Salamancasta tänne pikkukylään Huelmosiin, jossa ei ole baaria tai kauppaa, vaan tästä albergessa saa ostaa iltaruoan ja aamupalan.

Oli tuulinen päivä. Tuuli voimakkaasti idästäpäin. Matkahan on kohti pohjoista vielä muutaman päivän.

Tämä reitti Via de la Plata alkaa Sevillasta ja jatkuu Santiago de Compostelaan. Salamancasta on vaille 500 kilometriä elinoin puolivälistä lähdin matkaan. Aamulla joku kolisteli hereille ( siis vahingossa kolisteli kerrossängyn portaita, niin että havahduin) jo pian viiden jälkeen. Toki yritin vielä nukkua mutta nousin ennen kuutta aamutoimiin. Keittiössä keitin kuuman veden ja niin pikapuuropussista sain aamupuuron ja teen ja juustoleipien ja appelsiinin kera lähdin liikkeelle. Kun vielä otin päivän lääkeet,olin valmis lähtemään. Ensimmäisenä aamuna lähtö tosin venyi, kun taas opettelin repun pakkausta järkevään järjestykseen.

Illalla olin matkustamisesta aika poikki ja kun vasta tulinkin Salamancan Municipial Alberqueen kahdeksan jälkeen. Monia  muita majoittujia oli yhteisellä iltapalalla ja kutsuivat heti mukaan. Oli mukavaa tutustua englantilaiseen, saksalaiseen, belgialaiseen, espanjalaisiin vaeltajiin. Kielisotkua oli, mutta kääntäjiä riitti.

Matka eilen alkoi jo kolmelta kellonsoitolla kotona. Aamupala ja viimeiset pakkaukset ja mies vei bussiasemalle lentokentälle menevään bussiin. Bussi oli tupaten täynnä. Eihän seisojia saisi olla, mutta kyllä käytävällä aika monta oli tullessani. Olin ostanut lipun netistä neljän bussiinedellisenä päivänä mutta en tietysti ollut maksanut paikkalipusta. Harvemmin bussi on aivan täynnä yöllä. Nyt juuri missä seisoin, lähti yksi pois bussista ja minulle vanhalle tarjottiin istuinpaikka. Olisivatpa tienneet, että lähdin vaeltamaan, niin...

Lentokentällä ei ollut puoli kuuden maissa lainkaaan ruuhkaa ja niin pääsin turvatarkastuksesta nopeasti jonottamatta läpi - sauvatkin repussa ( ja unohdinnostaa nestepussinkin esille, mutta ei kukaan siihenkään puuttunut). Liputhan olin tsekannut jo kotona. Norwegianin kone lähti ajallaan ja lento oli hyvä vaihto Kööpenhaminassa ja ajoissa Madridissa. Mutta sitten bussilippujen ongelma. Olinmaksanut liputja oli kuittikin, mutta minua pompoteltiin terminaalista toiseen selvittämään paikkanumero kun yritin varmistaa, että onhan kaikki kunnossa. Kukaan missään ei tuntunut tietävän ja moni ohjasi väärään paikkaan. Lopulta hermostuin kun kolmannen kerransamaan paikkaan ohjattiin ja mitään ei tapahtunut. Ärjäisin ja varmaan itkinkin ja alkoihan jo tapahtua. Sain lapun jossa paikkanumero ja kaikki kunnossa oli. Bussikuskillakin tulosteessa nimeni aivan oikein.

Matka Salamancaan Madridista kesti kolmisen tuntia. Linja-autoasemalla olin hoomoilasena. Tiesin että pari kilometriä on albergeen, mutta missä ja minne. Kun kysyin eräältä kanssamatkustajalta,jolla oli valtavan iso matkalaukku, hän sanoimenevänsä taksilla aivan lähelle ja niin pääsin mukana puolen kilometrin päähän ja sain vielä hyvät ohjeetkin. Ja aikaa säästyi. Jännäsin vielä, mahtuisiko albergeen, koska en ollut varannut etukäteen paikkaa.

Tänään kävelin aluksi kartan kera pitkin Salamancaa. Otin muutaman kuvan , kävin leipomosta hakemassa matkaevääksi patongin. Kartassa oli selkeät hospitelaran antamat ohjeet kulkea Calle Zamosaa pitkin. Sitten alkoikin näkyä jo caminomerkkejä, isompia ja pienempiä.  Seurailin niitä ja näin edelläni pari reppuselkäistä kulkijaa. Muutaman kilometrin jälkeen toinen katosi näköpiiristä, mutta toisen näin. Hän kulki suurin piirtein samaa vauhtia kuin minä. Kun tämävaeltaja pysähtyi parin hevosen luo, saavutin hänet. Hevosetkinolivat vaeltamassa isäntineen ja heillä oli pieni musta koirakin mukanaan. Juttelin heidän kanssaan silloinja pari kertaamyöhemminheidän matkatessaan ja pysähdellessään eri tahtiin.
Tuo edellakulkija hollantilainen Aarts oli vaeltanutSevillasta saakka. Hän kulkee pitkiä päivämatkoja. Nyt jonkin aikaa kuljimme yhdessä emmekä juttelultamme huomanneet asfalttitieltä kääntyä caminopolulle, suunta kyllä oli sama. Niinpä saimme ainakin puoli kilometriä lisämatkaa myöhemmmin, kun tavoitteemme oli pysähtyä baariin kahville. Vaan tänä keskiviikkona tuon kylän baari olikin suljettuna. Minä jäin paikalliselle bussipysäkille lepäämään ja syömään eväitä Aartsin jatkaeessa matkaansa. Matka jatkui sitten kilometrikaupalla varsinaista caminoa pitkin seuraavaan kylään peltojen keskellä kylmänä ja tuulisena pilvien uhatessa sadetta. Kun pääsin kylään asti ja löysin paikallisen albergen, sukjettuna vielä, koska olin jo reilusti ennen puoltapäivää paikalla. Alkoi pisarrella ja kyselin kahvilaa, ohjattiin ja löysin. Sen aikaa kun olin siellä taukoa pitämässä, niin pisarteli. Espresson ja lasillisen vettä jälkeen laitoin päälleni sadeviitan ja lähdin taas asfalttitietä, koska se kulki lähempää kuin camino, joka yhtyi muutaman kilometrin jälkeen tähän taas. Eipä satanyt enää, mutta hyvä tuulensuoja tuoviitta oli. Taas kuljinvarsinaista caminopolkua ja se olisi vienyt joen yli sillan alta. Teksti kertoi että jos ei ole vettäpääsee suoraan jos on niinon kierrettävä tien kautta. Olisinpa ollut viisas ja kulkenut tietä myöten niin sainakin puoli kilometrä lyhyempi olisi ollut matka, sillää joessa oli vettä. Hevoset olivat sen kyllä ylittäneet, mutta me jalkamiehet emme.
Pian palasin kuitenkin caminolle, pidin evästauon ja eikös puolen kilometrin päässä ollutkin tämän albergen viitta: sata metriä.

Ei kommentteja: