Sivun näyttöjä yhteensä

14.5.2017

Äitienpäivän iloja

Kirkkaat riemun äänet soivat tänään sydämessäni.
Muistot kiitosmielen toivat, niistä kiitän nöyrästi.
Herra antoi elämän, kaiken hyvin johti hän,
tähän asti armossansa siunannut on lahjoillansa.
Halki elinpäivieni tieni hän on avannut,
riemut, murheet matkalleni viisaasti on jakanut.
Vaikeinakin päivinä Herra oli lähellä,
rakkauden voimin kantoi, murheeseenkin toivon antoi.
(Virsi 470:1,2) 

Oli tänään ehtoollisavustajana messussa. Messun jälkeen oli seurakuntatalolla kirkkokahvit täytekakkuineen ja komeine voileipineen. Vaan missä kirkkokahveille tulijat? Vähän oli väkeä, vaikka isoon joukkoon olivat tekijät valmistautuneet.
Aamulla ennen heräämistäni oli mies käynyt jo hakemassa valkovuokot aamupalapöytään. Valkovuokot kuuluvat meillä ilman muuta äitienpäivään. Ne ovat ne parhaimmat ja perinteisimmät kukat. Tosin taitaa valkovuokko olla vain eteläisimmän Suomen perinteinen äitienpäiväkukka. Ilmeisesti se ei kuki vielä toukokuun toisella viikolla pohjoisessa, jos lainkaan siellä esiintyy.
Iltapäivällä mökillä jatkui eilinen souvi. Ja kimppu valkovuokkoja löytyi mökilläkin maljakkoon.
Kun ei vielä ole laitettu kuntoon vesipumppua nostamaan vettä järvestä mökille asti, niin vesi kulkee ämpäreissä ja kastelukannuissa mäkeä ylös kasvimaille. Tulipa tuossakin askeleita ja kuntoilua!
Tänään kaivoin kasvimaasta ison kiven mullan alta pois kasvimaata kiusaamasta. Olipa urakka. Se onnistui lapion ja rautakangen avulla aikani aherrettuani. Mies sanoi sitä hullun hommaksi, mutta kun olin päättänyt tuon nostaa pois, niin sen tein. Ja selkä kiittää (aih ja voih!) Kunnostin kasvimaan ja kylvin salaattia, porkkanaa, mangoldia, punajuuria, hernettä, kähäräpersiljaa ja istutin sipuleita. Ja olenhan saanut liikuntaa, mikä sekin on tärkeää.

Olemme saaneet nauttia tänään kummilapsilta saatua vallan ihanaa naan-leipää. Minulle se maistuu erittäinkin juuston, kurkun ja salaatin kera. Lounaaksi oli bataattikeittoa ja keitonkin kanssa tuo leipä maistui. Lisäksi kummilapset antoivat äitienpäivälahjaksi myös espressokupit. Olinhan opetellut Espanjassa vaelluksella nauttimaan kahvia espressona!

2 kommenttia:

iso gnu kirjoitti...

Ahkera olet ollut! Valkovuokot ovat lempikukkiani ja en ole nyjkyisillä asuinsijoilla törmännyt.

pappilanmummo kirjoitti...

Valkovuoikkojen leviämisalue taitaa olla vain eteläisempi Suomi.