Sivun näyttöjä yhteensä

6.6.2017

Kesäkuussa

Tämän viikon MakroTex-haasteen aiheena on KESÄKUU.

 Omenapuut alkavat vihdoin kukkia. Tätä kukkimista on saanut odotella jo pitkään. Useimmissa omenapuissa tänä vuonna ei ole paljon kukkanuppujakaan. (Mökilläkin vain muutama eikä kotona lainkaan Antonovkassa)
Kimalainen on pölyttämässä omenankukkia mökkitien varren omenapuussa.
Mehiläiset ovat myös myöhässä tänä vuonna, koska on ollut viileää pitkään. Nyt vihdoin on uusia emoja =kuningattaria pesissä ja  lisääntyminen pääsee käyntiin.
Aivan mökin läheltä löytyi korvasieniä. Ehkä lähden etsimään niitä vielä lisää. Korvasienetkin ovat kasvaneet tänä vuonna vasta kesäkuussa, kun normaalisti niitä löytyy jo toukokuun puolivälissä.
Mökillä kasvimaa on suojattu hallalta. Monet kasvit ovat jo taimella kuten herneet, porkkanat, punajuuret, mangoldit, sipulit, tilli, salaatit. Noissa renkaissa on kurkkua ja kesäkurpitsaa ja kurpitsan taimet ovat kompostissa kasvamassa (ja kylmettyivät hieman parina viime yönä  kuten muutamat kukkien taimetkin - ilmeisesti kuitenkin toipuvat). Mökillä kukkivat parhaillaan myös kirsikkapuut ja päärynäpuut.

16 kommenttia:

Elisa LPP kirjoitti...

Oi, mikä ihana omenapuun kukinta <3
Minä karsin niin paljon tuota puuta kevättalvella, että on vain muutama kukka.. Ensi vuonna ehkä uudestaan :)

PiipeA kirjoitti...

Ei kuki vielä omenapuu, mutta kukkikoon sitten, kun aika on kypsä.
Minäkin olen kylvänyt kasvilaatikoihin siemeniä ja siellä se saavat harsojen alla uinua.
Pääasia, että on kesä! <3

M Tom kirjoitti...

Kaikki on myöhässä tänä vuonna.
Toivotaan, että niitä omppuja nyt tulisi pikkasen sentäs.

Rita A kirjoitti...

Hatunnosto ahkerille kimalaisille sun muille pölyttäjille.
Ihanat kuvat !

Meidän kaneliomenapuuhun ei tullut kuin muutama kukka.
Taitaa pitää välivuoden kun viime syksynä pursusi omenoita. 🍎

Country and Rustic kirjoitti...

Kauniita ovat omenapuun kukat. Täällä ei vielä kuki... Hyvää päivän jatkoa!

riitta k kirjoitti...

Viime vuonna omenapuu kukki aivan hulluna, nyt ei tule yhtä upeaa kukintaa meilläkään. Ihaniahan ompunkukat on!

Liplatus kirjoitti...

Korvasienet ovat herkullisia.
Täytyy vaan muistaa ryöpätä huolella, kaksikin kertaa, jotta myrkky lähtee pois.

Upeata on omenapuiden kukinta, niin kaunista.

La La Lilja kirjoitti...

Miten ihania omenapuun kukkia! <3

Pieni Lintu kirjoitti...

Meillä ei vielä omppupuut kuki, kauniit kuvat!

Marie kirjoitti...

Omenapuut. <3 Lempeää kesäkuuta!

Marie kirjoitti...

Omenapuut. <3 Lempeää kesäkuuta!

Pauliina/PauMau kirjoitti...

Upea kukinta omppupuissa. Meillä ei ole yhdessäkään kukan kukkaa vaikka puita on 6. Viime vuonna oli runsas omenasato, taitaa jäädä tänä vuonna osto-omppujen varaan.

Marru kirjoitti...

Meillä täällä lounaisrannikolla omenapuut ovat täydessä kukassa! Kyllä niitä onkin tullut kuvattua jo useampana päivänä, ovat kyllä niin kauniita :)
- Oikein mukavaa kesäkuuta!

Tuula / Tuula's life kirjoitti...

Tämä kukkiva kesäkuu on lempivuodenaikani. Kauniita kuvia!

Matkatar kirjoitti...

Vau, hienoja kuvia!

Tapsu kirjoitti...

Omenapuun kukat on kauneimpia kukkia, tosin kukinta ei kestä pitkään, alkavat muuttua omenoiksi :)