Sivun näyttöjä yhteensä

21.6.2017

Yksi valmis ja taas neljä aloitusta

Kahdestoista aloitus eli vaalean siniset lapsen  perussukat tulivat valmiiksi tänään. Tosin eilen reissussa neuloin ne päättelyä vaille. Sukat on neulottu Novitan Nallesta kolmosen puikoilla. Sukat painavat grammaa.

18. aloitus on jälleen lapsen sukat. Tällä kerralla ruskeankirjavasta Novitan 7 veljestä Tweed -langasta kolmen ja puolen puikoilla.
19. aloitus on myös sukat Tweed-langasta, mutta tämä lanka on kuin pihlajanmarjoja eli vihreänpunaisen kirjavaa.
20. aloitus on keltaista 7 veljestä ja sukat tietysti, taas valepalmikkoneuloksella.
21. aloitus on pitsisukat vihreää 7 veljestä.

Pari aloitusta vielä ja sitten vain sukat valmiiksi heinäkuun loppuun mennessä. Useimmat aloitukset ovat siinä vaiheessa, että toinen sukka on jo valmiiksi neulottu. Olen näin saanut jälleen puikot käyttöön seuraavaa neuletta varten.

Seuraavat aloitukset tehty:
1. Nallesta vadelmanväriset perussukat Aloitettu 1.6. ja valmiit 4.6. Paino 46 grammaa.
2. Olga-mallin sukat lapselle. Aoitettu 2.6. ja valmiit 4.6. Paino 44 grammaa.
3. Junasukat sinisestä  Kotikulta villainen -langasta. Aloitettu 3.6. ja valmiit 5.6. Paino 49 grammaa.
4. Pitsisukat pinkistä Nallesta. Aloitettu 4.6.
5. Junasukat vaaleanpunaisesta  Kotikulta villainen -langasta. Aloitettu 5.6.
6. Pitsisukat keltaisesta Nallesta.Aloitettu 6.6.
7. Perussukat sinisestä Nalle Taikasta. Aloitettu 7.6.
8. Valepalmikkosukat valkoisesta Nallesta. Aloitettu 8.6.
9. Valepalmikkosukat vihreästä Nallesta. Aloitettu 9.6.
10. Valepalmikkosukat pinkistä Nallesta. Aloitettu 10.6.
11. Valepalmikkosukat valkoisesta Nallesta. Aloitettu 11.6.
12. Perussukka lemmikki Nallesta. Aloitettu 12.6. Valmiit 21.6. Paino 37 grammaa
13. Kirjava Olga-sukka Nalle Taikasta. Aloitettu 13.6.
14. Lila raitavarsisukka seiskaveikasta. Aloitettu 14.6.
15.Sinisestä Nalle Taikasta sukat. Aloitettu 15.6.
16. Oranssinkirjavasta Hot Socks London -langasta sukat. Aloitettu 16.6.
17. Kirjavasta Hot Socks London-langasta valepalmikkosukat. Aloitettu 17.6.
18. Ruskeankirjavasta 7 veljeksen Tweed -langasta sukat. Aloitettu 18.6.
19. Pihlajanmarja Tweed -langasta sukat. Aloitettu 19.6.
20. Valepalmikkosukat keltaisesta 7 veljeksestä. Aloitettu 20.6.
21. Pitsisukat vihreästä 7 veljeksestä. Aloitettu 21.6.

2 kommenttia:

Jaana kirjoitti...

Huh-huh! Johan on vauhtia... Eikö sinulla tule sormet kipeäksi, kun neulot niin paljon?

pappilanmummo kirjoitti...

Jaana: Nivelrikkoiset sormet pikemminkin vetreytyvät.