Sivun näyttöjä yhteensä

14.7.2017

Polkupyörällä

Tämä kesä on mennyt vauhdikaasti muuten kuin pyöräillen. Olen autoistunut liikaa. Tänä iltana vihdoin tein pienen pyöräretken. Ensin tietysti piti putsata polkupyörä pölystä ja pumpata renkaat täyteen ilmaa.
Vielä sentään pyöräily onnistuu. En kaatunut! Tosin pyörässä toimii vain yksi vaihde, mikä minulla hankaloittaa ylämäissä liikkumista. Kotoa kuitenkin alkaa heti alamäki kylällepäin - paluu vain on  pientä nousua.. En tehnyt isoa lenkkiä: Kävin vain hakemassa raparperia pojan pihasta, jossa sitä kasvaa runsaasti. Omat on jo käytetty ja uutta kasvustoa ei ole vielä paljon.

Vapaapäivät vietin mökillä lähinnä naisseurassa. Kummilapset ja heidän ystävänsä olivat yökylässä.
Leivoimme Bulani-piiraita. Sain opetella niiden tekoa. Ensin tehtiin taikina, jossa oli jauhoja, suolaa, hiivaa ja vettä. Hyvin vaivattu taikina nousi tunnin pari. Sitten siitä otettiin noin desin verran taikinaa eroon, josta kaulittuiin ja läpsytettiin pyöreä ohut kuten karjalanpiirakan kuori, mutta matalan ruokalautasen kokoinen. Sen puolikkaalle laitettiin täytteeksi seosta, joka oli tehty kypsennetystä 3/4 kilosta perunaa, sipulinipusta varsineen, pakastepinaattipussillisesta, suolaa, hieman öljyä. Lätty taitetiin puolikuuksi ja reunat painettiin hyvin kiinni. Paistettiin noin 10 minuuttia 300 asteessa (pellille mahtui kerrallaan kolme piirasta). Nämä syötiin vahvan chilikastikkeen kanssa.
Osasta taikinaa tehtiin pari isoa pellinkokoista naan-leipää, jotka samoin paistettiin 300 asteessa. Maukasta.

Kävimme metsäretkellä, mutta mustikoita emme montaakaan löytäneet - hieman enemmän sentään ahomansikoita.  Näimme myös kantarellin alkuja.
Ylämaan lehmiä kävimme katsomassa tuolla reissulla.
Hirvi ui laiturin ohi ja nousi vedestä vasemmalta vastarannalla.
Monta ahventa tarttui koukkuun.
Vesikin on parikymmenasteista.
Kaikki eivät pääse järveen uimaan, mutta vettä on vadissakin.
Jalopähkyläkin aloittelee kukintaansa.
Vihdoin alkavat kesäkurpitsat tehdä hedelmää kotosalla - mökillä vielä saa odotella.

2 kommenttia:

Jaana kirjoitti...

Mukava oppia uusia herkkuja kivassa seurassa! Ihanaa aikaa vietät...

pappilanmummo kirjoitti...

Jaana: Nuo leipomukset olivat helppoja valmistaa.