Sivun näyttöjä yhteensä

30.9.2017

Juhlintaa ja arkipäivää

Viikko sitten lauantaina juhlittiin Kukossa kummipoikani syntypäiviä. Oli maukasta ruokaa ja mukavaa ohjelmaa. Monia tanhuryhmiäkin esiintymässä mm. nämä Ellit ja Eemelit. Ja voi tavata sukuakin.
Sunnuntaina ajelin perhemessuun. Messun jälkeen oli kirkossa kahvi- ja mehutarjoilu.
Sunnuntaina Kairessuolle oli opastettu luontopolkukävely. Juhlaretki, koska lintutorni on kymmenvuotias. Kairessuon–Mieliäissuon luontopolku kiertää nimensä mukaisesti kahdella suolla, joiden välissä on korkeahko kallio ja metsää. Reitin varrella on monia suotyyppejä ja osa reittiä kulkee pitkospuilla. Mieliäissuolla pitkospuut poikkeavat  lintutornille.  Koko reitin pituus on 3,2 kilometriä. Reitin varrella olevista erilaisista suotyypeistä kerrotaan polun varrella olevissa infotauluissa.

Polku rakennettiin v. 2007 osana 3+3 yhteinen ympäristö Eu -hanketta. Se kulkee pääosin Natura-alueella, mutta Kairessuon pohjois- ja itäreunalla yksityisten mailla, samoin parkkipaikka (Koskustentie 525) ja polku siitä Kairessuolle. Torni rakennettiin Niinikosken kylän koulun kentällä kyläyhdistyksen talkoilla ja Utin Jääkärirykmentti kuljetti sen MI-8 helikopterilla perusrunko valmiina Mieliäissuolle.

Valtakunnallisesti arvokkaan Mieliäissuon alue käsittää myös Kairessuon sekä niiden välisen kapean, metsäisen kannaksen. Suot ovat tyypiltään edustavia Rannikko-Suomen kermikeitaita. Soiden keskellä on puuttomia, karuja nevoja ja reunoilla erilaisia rämeitä ja korpia. Kairessuo on täysin luonnontilainen suo ja Mieliäissuokin melko luonnontilainen. - Vanhempieni maat ulottuivat aikanaan Mieliäissuolle asti.

Lintutornilla oli kahvi-, lettu- ja makkaratarjoilu juhlan kunniaksi. Ja kilpailu vaihtoehtovastauksin tästä alueesta ja siihen liittyvästä. Voittaja sai kukkapuskan ja toiseksi tullut kahvipaketin. Kukkaset ovat nyt kotona :) .
Lintutornista voi tarkkailla Mieliäissuon elämää.


Mökilläkin on syksyn tuntua. Keskiviikkona parin päivän säilöntäurakan jälkeen lähdimme mökkimaisemiin sienestämään ja marjastamaan. Innostuin vielä poimimaan karpaloita. Löysin niitä pariltakin suolta. Karpalonpoiminnassa piti olla ehjät kumisaappaat, kurahousut ja sadetakki päällä, koska suo oli aika vetinen. Istuin tai olin polvillani poimimassa, koska selkä ei pitkään kestä poimimista ja karpaloiden poiminta  käsin on hidasta. Suppisten kerääminen on mukavaa, kun voi vain kuljeskella metsässä.
 Mökin pihassa pitää vahtia tämä pöllö, jonka sain syntymäpäivälahjaksi. Pöllössä on aurinkokenno ja niin se pimeän tullen valaisee silmälampuillaan.
Syksyistä on taas tälläkin viikonlopun mökkireissulla. Tänään on koko päivän tihutellut jotain märkää. Siksi olikin hyvä päivä olla etsimässä sieniä. Pieni sade ei haittaa sienestämistä. Eilen oli aurinkoinen iltapäivä ja puolestaan mukava päivä poimia jälleen karpaloita. Vain yksi hirvikärpänen eilen yritti tunkea ranteeseen, tänään ei yhtään. Ehkä auttoi kylmägeeli, jota laitoin myssyn tupsuun ja niskaosaan, ehkä ei vain ollut hirvikärpäsiä lähimailla.

Toki olen tehnyt mökillä hieman syystöitä: kalkinnut hedelmäpuut ja marjapensaat, siivoillut kukkapenkkejä ja leikannut ruohoa.  Ja neulonut sukkaa illalla.

2 kommenttia:

orvokki kirjoitti...

Lintutornista näkee kauas. Heijastus on tosi kaunis, kuten on alimmainen kuvakin.
Mukavaa lokakuun alkua !

aimarii kirjoitti...

Elämässä on ihan parasta, että on mieluisaa tekemistä ja menoa. Siis juhlaa ja arkea.
Retket on aivan parasta juhlaa.
Onnittelut vielä kukkakimpusta.