Sivun näyttöjä yhteensä

21.5.2018

Puuttuiko teiltä mitään?

Riitta Heino on pitkän linjan lähetystyöntekijä, joka on työskennellyt Tansaniassa ja myös lyhyen ajan Malawissa puolisonsa ja perheensä kanssa. Heinon perhe lähti Tansaniaan  lähetystyöhön n. 30 vuotta sitten. Riitta Heino on ammatiltaan teologian maisteri, kouluttaja, arvoltaan rovasti ja ruustinna. Hän työskenteli opettajana Nyakaton raamattuopistossa Tansaniassa Suomen Lähetysseuran lähettämänä työkauden, josta tuo kirja myös kertoo.
 Riitta Heino: Puuttuiko teiltä mitään? (Suomen Lähetysseura 2015)
Riitta Heino on puolisoineen myös sitoutunut Fransiscus Assisilaisen viitoittamalle tielle: sitoutuminen iloon, yksinkertaisuuteen ja armahtavaisuuteen. Heinot kuuluvat sääntökuntaan Englannin anglikaanisen kirkon kautta. Jos fransiskaanisuutta pitäisi kuvata mahdollisimman lyhyesti, voisi Riitta Heinon mukaan sanoa, että se on koko oman elämän näkemistä Kristuksen opetusten valossa.  Sääntökuntaan kuuluvat lupautuvat tekemään Kristusta tunnetuksi maailmassa, elämään rauhan, rakkauden ja sovinnon hengessä sekä noudattamaan yksinkertaista elämäntapaa.

Kirja kertoo iloista ja murheista, työstä ja vapaa-ajasta osin päiväkirjan ottein. Afrikassa eletään hitauden kulttuurissa, jossa kellolla ei ole merkitystä. Aikaa on loputtomasti. Ja ihmiset ovat aina tärkeämpiä kuin asiat. Siellä myös rukoillaan tosi paljon.Yhteisön tuki on kaikessa mukana.

Vaihdoin tietokoneeni taustakuvan. Lapsenlapsien kuvien sijaan laitoin ottamani kuvan, jossa on terassilta avautuva maisema järvelle ja osittain Mwanzan kaupunkiin. Edessä himmeämpänä on kaiteelle laitettu puuveistos, jossa Jeesus pesee opetuslapsensa jalkoja. Kuvassa näkyvät vain kädet ja opetuslapsen jalka, jota Jeesus pitää kädessään. Toisessa kädessä hänellä on vesiastia, josta Hän on juuri kaatamassa vettä jalalle. Haluan tämän piirtyvän sieluni maisemaan. Minun tehtäväni on pestä jalkoja.

Heinon aikaisempi kirja Tähtiä Victorianjärven yllä (1997) kuvaili hänen työtään sukuma-heimon pappina. Hän on myös kertonut valokuvateoksessa Mustan puun tarina (kuvat Kai Tirkkonen, tekti Riitta Heino) tansanialaisen makonde-heimon veistotaiteesta.

Tämä kirja Puuttuiko teiltä mitään osuu Helmet lukuhaasteen 2018 kohtiin
1. Kirjassa muutetaan
14. Kirjan tapahtumat sijoittuvat kahteen tai useampaan maahan
16. Kirjassa luetaan kirjaa
26. Kirja kertoo paikasta, jossa et ole käynyt
32. Kirjassa käydään koulua tai opiskellaan
33. Selviytymistarina
34. Kirjassa syntyy tai luodaan jotain uutta
48. Haluaisit olla kirjan päähenkilö

1 kommentti:

Jaana kirjoitti...

Tuo ilmaus "hitauden kulttuuri" tuntuu niin houkuttelevalta! Työn kiireisimmässä vaiheessa, harrastusten koukeroissa ja kaikenlaisen puuhastelun keskellä hitaus kiehtoo...