Sivun näyttöjä yhteensä

21.6.2018

Kultalintu

Olen etsinyt Tuula Olanterän kirjaa Suomalainen koulu Afrikassa (SLS), mutta en ole sitä löytänyt. Kultalintu, joka on Herättäjä-Yhdistyksen kustantama vuodelta 1974.
Kirjastosta löysin toisen hänen kirjoittamansa kirjan

Opettaja Tuula Olanterä on toiminut Swakopmundin suomalaisessa yksityiskoulussa (Namibiassa) lähetystyöntekijöiden opettajana, nuorisonohjaajana ja keinoemona vuodesta 1964 ainakin tuon kymmenen vuotta.

Tämä Kultalintu on totta ja tarua. Kirja kertoo ystävyksistä, Sinikasta eli Namutenyasta (= päivällä syntynyt) ja Nangulasta, rotuerottelun aikaan. Nangulan vanhemmat ovat kotoisin Ambomaalta eli nykyisen Namibian pohjoisosasta. Äiti asuu ja elää perheen kahden nuorimman lapsen kanssa Ambomaalla, isä kolmen vanhimman lapsen kanssa Swakopmundissa, jossa on työssä. Siihen aikaan eivät naiset päässeet siirtotyöläisiksi eli saaneet lähteä oman heimonsa alueelta pois. Niinpä äiti työskentelee sairaalassa apuhoitajana Ambomaalla, vaikka Swakopmundissakin olisi ollut hänelle työtä. Isällä taas ei ollut työtä Ambomaalla.

Kirjassa tuodaan näitä mustien, värillisten ja erotteluja esille - lapset niitä hämmästelevät.

Kultalintu on mielikuvituslintu, jonka selässäkin tytöt pääsevät matkustamaan. Kultalintu juttelee ja neuvoo Sinikkaa. Linnunhöyhenilläkin on oma osansa kirjassa.

Kirja osuu Helmet-lukuhaasteen 2018 kohtiin
9. Kirjan kansi on yksivärinen
14. Kirjan tapahtumat sijoittuvat kahteen tai useampaan maahan
17. Kirja käsittelee yhteiskunnallista epäkohtaa
23. Kirjassa on mukana meri
32. Kirjassa käydään koulua tai opiskellaan
46. Kirjan nimessä on vain yksi sana
47. Kirja kerrotaan lapsen näkökulmasta

Ei kommentteja: