Sivun näyttöjä yhteensä

21.6.2018

Levottomat

Vihdoin sain valmiiksi nämä sukat! Jotenkin tökki pitkän aikaa näiden neulominen. Aluksi malli tuntui vaikealta, mutta nyt toista sukkaa tehdessä se olikin aivan helppo. Se, mikä tökki, oli ohut lanka ja ohuet puikot ja siksi hidasta neulomista. Myös kaikkea muuta tekemistä on ollut paljon, joten en ole joutanut neulomaan vähään aikaan ja työ jäi odottamaan.
Nämä Levottomat ovat Niina Laitisen kirjasta Villasukkien vuosi. Neuloin ne ohjeen mukaan Venla-langasta ja jopa samalla värillä, sahramilla, mikä oli ohjeessakin. Sukat on neulottu aluksi 63 silmukalla 2,5 puikoilla ja kantapäästä alkaen 64 silmukalla. Sukat painavat 60 grammaa.

Loppujen lopuksi ihan kiva malli, kun sen opin. Ja sukat jäävät omaan jalkaani.

Nyt on kaikki Löysäpipoísten Jyjyn 2018 neuleet neulottu. Neuloin siis 21 paria sukkia tähän haasteeseen, koska junasukkia piti tehdä yhdet lisää, jotta tuli 50 grammaa täyteen.

Ehdinpä juhannusaattoon (deadline) mennessä!

Tässä kaikki Löysäpipoisten Jyjy 2018 aloitetut ja valmistuneet:
1. Harmaakirjavat perussukat Jenkasta. Aloitettu 25.12. Valmiit 28.12. Paino 120 grammaa. 
2. Vihreästä Nallesta Vuokko-lapaset. Aloitettu 31.12. Valmiit 17.1. Paino 57 grammaa.
3. Pikkupalmikkosukat lilasta Aaposta. Aloitettu 2.1.Valmiit 4.1. Paino 66 grammaa.
4. Sinivalkoiset Maamme raita -perussukat. Aloitettu 6.1. Valmiit 8.1. Paino 102 grammaa.
5. Tummanvihreästä Nallesta Puro-lapaset. Aloitettu 8.1. Valmiit 12.1. Paino 50 grammaa.
6. Seiskaveikasta Metsäretket -lapaset. Aloitettu 10.1. Valmiit 14.1.. Paino  71 grammaa. 
7. Kerttu-sukat vihreästä Juhanista. Aloitettu 17.1. Valmiit 19.1. Paino 97 grammaa.
8. Ystävänpäiväsukat Nallesta. Aloitettu 20.1. Valmiit 8.2. Paino 150 grammaa.

9. Sini-valkoraitaakin perussukat Seiskaveikasta. Aloitettu 22.1. Valmiit 1.2. Paino 95 grammaa.
10. Ystävänpäiväsukat Nallesta ja Hot Socks London -langasta. Aloitettu 26.1. Valmiit 8.2. Paino 146 grammaa.
11. Kerttu-sukat sinertävästä Eerosta. Aloitettu 3.2. Valmiit 3.4. Paino 98 grammaa.
12. Kantoliinasukat keväänvihreästä Nallesta. Aloitettu 10.2. Valmiit 12.2. Paino 67 grammaa.
13. Kantoliinasukat kirjavasta Venlasta. Aloitettu 14.2. Valmiit 17.3. Paino 38 grammaa + junasukat Viking baby ull -langasta. Aloitettu 25.5. Valmiit 27.5. Paino 28 grammaa.
14. Mainuat havunvärisestä ja valkeasta Nallesta. Aloitettu 16.2. Valmiit 21.3. Paino 85 grammaa. 
15. Levottomat Vihreästä (sahramista)Venlasta. Aloitettu 17.2. Valmiit 21.6. Paino 60 grammaa.
16. Isot Kertut vihreästä Juhanista. Aloitettu 17.2. Valmiit 16.3. Paino 109 grammaa.
17. Kiertolaiset tummanvihreästä Nallesta. Aloitettu 19.2. Valmiit 25.5. Paino 53 grammaa.
18. Olga-sukat vihreävalkeasta Nalle Gardenista. Aloitettu 19.2. Valmiit 31.3.. Paino 68 grammaa. 
19. Olga-sukat lilasta Nallesta. Aloitettu 21.2. Valmiit 6.3. Paino 69 grammaa.
20. Olga-sukat vihreästä Nalle Taikasta. Aloitettu 21.2. Valmiit 9.3. Paino 64 grammaa.

3 kommenttia:

aimarii kirjoitti...

Nätit juhannussukat.
Onko niin kylmää, että kiva vetää lämmintä jalkaan?

Harmaahamsteri kirjoitti...

Kauniit sukat!

Jaana kirjoitti...

Oletpa taas ehtinyt ahertaa neuloen, vaikka työtkin vievät aikaa. Minun myös tekisi mieli kutoa, mutta ranne kipeytyi heinien saksimisesta, joten en vielä uskalla.

Aurinkoisia käsityö- & mökkeilyilmoja!