Sivun näyttöjä yhteensä

24.7.2018

Olgat ohjeineen Nallesta

Neuloin Olgat, sitä mallia, jota tykkään neuloa usein. Nyt neuloin ne Nalle Taikasta. Neuloin ne kolmosen puikoilla.
Olga-mallissa toistuu kuviossa vain kaksi kerrosta. 

Loin 64 silmukkaa, jotka jaoin neljälle puikolle, 16 silmukkaa kullekin. Neuloin kaksi kerrosta nurjaa ja aloitin kuvion. 

Ensimmäinen kerros: Kaksi takaa yhteen, viisi oikeaa, langankierto, kaksi oikein, langankierto, viisi oikein ja kaksi oikein yhteen. Joka puikolla sama. 

Toinen kerros: kaikki oikein. 
Tein kaksikymmentä kerrosta ja sitten neuloin vain yhteen kaksi silmukkaa puikon molemmissa päissä, mutta en tehnyt langankiertoja enää. Nyt puikoillaan oli 14 silmukkaa. Sitten neuloin resoria 15 kerrosta: kaksi oikein, kaksi nurin. Tein vahvistetun kantapään. Päällys sileää (=oikeaa). Pohjan pituus 20 senttiä ennen kärkikavennusta.
 Nämä Olgat painavat grammaa.


Löysäpipoisten KyJy 2018 aloitetut ja valmistuneet:
1. Junasukat kirjavista Hot Socks London -langoista. Aloitettu 24.6. Valmiit 25.6. Paino 28 grammaa + junasukat Venlasta. Aloitettu 26.6.. Valmiit 2.7. Paino 27 grammaa. Yht. 55 grammaa.
2. Kertut farkunsinisestä Aaposta. Aloitettu 2.7. Valmiit 8.7. Paino 98 grammaa.  

3. Olgat Nalle Taikasta. Aloitettu 9.7. Valmiit 24.7. Paino 66 grammaa.

23.7.2018

Lämmintä piisaa

MakroTex-haasteen tämän viikon aiheena on LÄMMIN - ja lämmintä riittää. Olen, mikäli mahdollista, käynyt päivittäin monta kertaa uimassa. Olen yritellyt tänä kesänä viettää aikaa enemmän mökillä kuin aikaisemmin, siis yöpyä mökillä, koska on ollut vallan mukavaa päästä uimaan järveen iltaisin ja aamuisin työpäivinäkin.
Tänään maanantaina oli vapaapäivä. Kotona vielä aamupäivällä pesin pulloja, jotka olin liottanut pöpöjen karkoitukseksi, ja otin sitten pulloja mukaan mökille ja marjat, jotka mies oli poiminut. Mökilläkin on mehumaija ja piti olla keittolevykin, vaan ei ollut. Toin mukanani kuitenkin varmuuden vuoksi keittolevyn kotoa, jotta olisin voinut keittää verannalla mehut, mutta eipä tuo mehumaija  käynytkään induktiolevylle, joten se siitä. Piti keittää sisällä pienessä mökissä. Ja arvaat, että oli lämmintä. Ulkonakin oli reilusti yli 25 astetta ja sisällä yli kolmekymmentä: mittarin mukaan 31.
Keitin kaksi maijallista mehuksi. Tämän kesän ensimmäiset. Toisessa maijallisessa oli viime kesänä mökiltä poimitut mustat ja vihreät, jotka olivat jääneet pakastimeen, koska silloin loppuivat pullot mehujen tekooon. Tänä vuonnakin on taas ongelma, mistä saisi lasipulloja.  Pullotan höyrymehut, enkä pakasta niitä. Toinen maijallinen oli sekalaista: marjatuomipihjajan marjoja, valkoista viinimarja ja mustaherukkaa.

22.7.2018

Aika matka

Liisa Hovila-Helmisen kirja Aika matka (Suomen Lähetysseura 2006) tarjoaa aikamoisen matkan, matkan yli sadan vuoden taakse Lähetysseuran ensimmäisten lähettien matkasta eteenpäin noin 1940-luvulle. Valokuvat kertovat monenlaista pitkän ajan takaa liikkumisesta ja tapahtumista.

1800-luvulla matkustaminen oli hidasta. Ei voitu kuvitellakaan vuorokaudessa päästä perille eteläiseen Afrikkaan tai kaukaiseen Kiinaan. Saattoi kulua parikin vuotta ennen kuin oltiin perillä asti Ambomaalla. Matkustaminen laivalla etelään ja härkävankkureissa sitten Afrikassa oli  todella rankkaa aikalaistenkin kuvausten perusteella.

Samoin sodan jälkeen 25 lähetystyöntekijän lähteminen Suomesta eteläiseen Afrikkaan Viking-laivalla oli todellinen seikkailu. Alpo Hukka oli tippua mereen: jäi vain saappaan kärjestään roikkumaan kaiteiden ulkopuolelle kovassa merenkäynnissä. Samassa myrskyssä myös Aino Nupposen jalka meni poikki. Onneksi lähettiporukassa oli lääkäri ja sairaanhoitajia, joten laivallakin pystyttiin auttamaan - "rakennettiin" leikkaussalikin.

Kirjassa on autenttista materiaalia: asianomaisten kirjeistä poimittua. Noita kirjeitä on löytynyt myös Lähetysseuran arkistosta. Muutamassa uudemmassa tarinassa on pohjana haastatteluaineisto. Liisa Hovila-Helminen oli myös kirjan tekemisen aikoihin Lähetysseuran museon johtajana.

Mielenkiintoista luettavaa, koska olen ollut myös työssä Lähetysseurassa ja tunsin monia kirjan henkilöita henkilökohtaisesti. Koskettavaa luettavaa myös.

Tämä osuu Helmet-lukuhaasteen kohtiin
1. Kirjassa muutetaan
14. Kirjan tapahtumat sijoittuvat kahteen tai useampaan maahan
23. Kirjassa on mukana meri
26. Kirja kertoo paikasta, jossa et ole käynyt
28. Sanat kirjan nimessä ovat aakkosjärjestyksessä
32. Kirjassa käydään koulua tai opiskellaan
33. Selviytymistarina
38. Kirjan kannessa on kulkuneuvo

19.7.2018

Seitsemän

MakroTex-haasteen aiheena tällä viikolla on SEITSEMÄN.
Minulla sattui olemaan mökillä korissa seitsemän lankakerää. Parit aloitetut sukat tuossa ja sukkia odottelemassa loputkin langat. Nyt on marjastusaika ja en ehdi paljon sukkia neulomaan vähään aikaan. Marjastus ja marjojen laitto vie vapaa-ajan kyllä kokonaan tähän aikaan vuodesta.

18.7.2018

Yksivärinen kansi?

Onko tämän kirjan kansi mielestäsi yksivärinen? Minä ajattelen näin.
Kirja on julkaistu vuonna 1967. Päällyspaperi lienee ollut, mutta minulla ei ole siitä aavistustakaan.
Marja Väisälän kirja Ambolukion lehtorina on Suomen Lähetyssseuran julkaisu. Väisälä kertoo muutaman vuoden ajalta Oshigambon lukion elämää ns. Ambomaalla eli silloisessa Lounais-Afrikassa, nykyisessä Namibiassa. Monia tuttuja, kuuluisiakin henkilöitä tulee esiin oppilaiden nimissä. Kirja on kerrottu kirjemuodossa, koska se on koottu Väisälän kirjeistä Suomeen.
Marja Väisälä toimi matemaattisten aineiden opettajana ja välillä koulun rehtorinakin tuona aikana 1963-65, josta kirja kertoo.  Kirja on kirjoitettu = koottu seuraavana vuonna.  Marja Väisälä oli tähtitieteilijä Yrjö Väisälän tytär.  Väisälä saapui Afrikkaan vuonna 1949. Ensimmäisen vuoden hän käytti Etelä-Afrikassa ja Lounais-Afrikassa tärkeimpien kielten, afrikaansin ja englannin opiskeluun. Väisälä aloitti suomalaisen koulun toiminnan lähetystyöntekijöiden lapsille vuonna 1950 rannikolla Swakopmundissa, koska Ambomaalla oli sopimaton ilmasto, mm. malariaa lapsille. Vuosina 1963–72 Väisälä toimi Oshigambon lukion matematiikan ja luonnontieteellisten aineitten lehtorina. Oshigambon lukion opetussuunnitelman tavoitteeksi asetettiin, että ambolaiset oppilaat läpäisevät Etelä-Afrikan yo-lautakunnan viralliset kokeet ja voivat siten hakea parhaimpiin yliopistoihin.

Väisälä kertoi, että Ambomaan ensimmäisellä ylioppilasluokalla oli  kymmenen oppilasta, jotka kaikki olivat jo valmiita kansakoulun opettajia. Valitettavasti kukaan heistä ei läpäissyt ensimmäisellä kerralla ylioppilastutkintoaan. Ylioppilaskoe oli siihen aikaan Etelä-Afrikan ylioppilastutkintolautakunnan laatima. Sikäläiset valkoiset saivat oppia paljon enemmän kuin Lounais-Afrikan mustat. Myöhemmin kyllä alkoi tulla ylioppilaita Oshigambostakin.

Helmet-lukuhaasteen 2018 kohtiin
1. Kirjassa muutetaan
4. Kirjan nimessä on jokin paikka
9. Kirjan kansi on yksivärinen
10. Ystävän tai perheenjäsenen sinulle valitsema kirja
14. Kirjan tapahtumat sijoittuvat kahteen tai useampaan maahan
16. Kirjassa luetaan kirjaa
26. Kirja kertoo paikasta, jossa et ole käynyt
28. Sanat kirjan nimessä ovat aakkosjärjestyksessä
32. Kirjassa käydään koulua tai opiskellaan
34. Kirjassa syntyy tai luodaan jotain uutta
48. Haluaisit olla kirjan päähenkilö



14.7.2018

Laktoositon ja munaton raparperipiirakka

Tänään illalla kirjoitustöiden ohella tein pellillisen raparperipiirakkaa. Se on laktoositon ja kananmunaton.
Pohjataikinaan laitoin 8 dl vehnäjauhoja, 3 dl sokeria, 2 tl leivinjauhetta ja 2 tl soodaa ja 2 tl vaniljasokeria sekä 250 g sulatettua laktoositonta margariinia. Nämä ainekset sekoitin ja otin eroon kolmanneksen seosta toiseen astiaan. Lisäsin 2 dl laktoositonta maustamatonta jogurttia ja puoli desiä vettä. Sekoitin ja levitin taikinan leivinpaperin päälle reunalliselle uunipellille.
Pari litraa raparperinpaloja levitin pohjataikinan päälle. Täytteeseen sekoitin 4 desiä laktoositonta maustamatonta jogurttia  sekä 4 tl vaniljasokeria ja 2 dl sokeria. Kaiken päälle levitin muruseoksen, joka jäi pohjataikinan osasta.
Paistoin piirakkaa noin ¾ tuntia 175 asteessa.

13.7.2018

kirjailija Aili Konttinen ja Inkeri

Kun oli lapsi, luin Aili Konttisen kirjan Inkeri palasi Ruotsista. Se kertoi sota-ajasta, jolloin lapsia lähetettiin Ruotsiin sotaa pakoon. Matinojan Inkeri oli tuossa vaihtokodissaan nelisen vuotta  mamman ja papan luona  vauraassa Nygårdin kartanossa ja sai olla siellä heidän ainoana lapsenaan. Sitten sota loppui ja Inkerin omat vanhemmat halusivat lapsensa tietysti takaisin kotiin. Sopeutuminen oli vaikeaa.

Nyt oli kulunut kaksi talvea ja yksi kesä ja tuli taas uusi kesä ja Inkeri - Ruotsissa Inger - oli kutsuttu kesäksi Ruotsiin jälleen Nygårdiin. Siellä hän tuo tuulahduksen suomalaisia karjalaisen kotinsa tapoja. Yksinäiseksi isosta perheestä tullut Inkeri tunsi aluksi olonsa, mutta hän löysi kesänaapurin hieman vammaisen pojan ja kohta vielä kartanon työläisen lapsen Ullan ja tämän kolme pikkusisarusta leikkikavereikseen. 
Luin tämän kirjan Inkerin kesä  (WSOY 1949) mielenkiinnosta, koska en ollut lapsena lukenut jatkoa tuolle Inkeri palasi Ruotsista -kirjalle. Myös tämä on hyvä aikuisenkin lukea ja pohtia millaista  70 vuotta sitten oli kahdessa erilaisessa maassa eläneen lapsen elämä. Varmaan paljon tottakin tuossa kirjassa fiktion ohella.
Konttinen kirjoitti monia lasten ja nuorten kirjoja. Lasten- ja nuortenkirjatuotantonsa lisäksi Aili Konttinen julkaisi satu- ja kertomusmateriaalia opetustarkoituksiin. 1950-luvulla hän toimitti viisiosaisen Lasten Kultaisen Kalevalan.

Tämä osuu Helmet-lukuhaasteen 2018 kohtiin
1. Kirjassa muutetaan
5. Kirja sijoittuu vuosikymmenelle, jolla synnyit
14. Kirjan tapahtumat sijoittuvat kahteen tai useampaan maahan
23. Kirjassa on mukana meri
28. Sanat kirjan nimessä ovat aakkosjärjestyksessä
40. Kirjassa on lemmikkieläin

9.7.2018

Kengät

MakroTex-haasteen tämän viikon aiheena on KENGÄT.
Tämän ajan kaikkein tärkeimmät kengät ovat kumikengät eli saappaat. Nämä oikealla olevat Nokian saappaat ovat 39 numeron kokoiset. Ne on hankittu partioleirille lähtiessä pojalle reilusti yli 30 vuotta sitten. Edelleen ne ovat ehjät ja ovat auttaneet monia mökkivierailijoita usean kerran metsäreissuilla. Harmi vain, että ne ovat minulle pari numeroa liian suuret. Niinpä taas hankin itselleni uudet saappaat, mustat nokialaiset. Logo tosin on erilainen kuin noissa vanhoissa ja niin on laatukin. En oikein usko, että nämä uudet, viime kesänä hankitut,  kestäisivät 30 vuotta ehjinä.
Ja sitten marjametsään!

8.7.2018

Farkunväriset Kertut ohjevihjeineen

Neuloin Novitan farkunsinisestä Seitsemän veljeksen Aaposta Kerttu-mallin sukat. Sukat painavat 98 grammaa. Sain jännittäää riittääkö lanka vai ei. Lankaa jäi 30 cm kerästä. Sukat neuloin kolmen ja puolen puikoilla 47 silmukalla kantapäähän asti. Kantapäähän lisäsin yhden silmukan, jotta puikolla olisi 24 silmukkaa vahvennetusssa neuleessa. 

Tämä  malli on lähtöisin Uhoavan Gnun mammalta, joka oli oppinut sen Kerttu-tädiltään. Uhoava Gnun ohje on jaettu Ulla-neuleessa, josta olen tämän mallin bongannut aikoinaan. Tätä mallia on mukava neuloa ja malli on näyttävä muutenkin. Tein kärkeen kuitenkin nauhakavennuksen sädekavennuksen sijaan. Varressa on viisi mallikertaa ja pohjassa kuusi.

Löysäpipoisten KyJy 2018 aloitetut ja valmistuneet:
1. Junasukat kirjavista Hot Socks London -langoista. Aloitettu 24.6. Valmiit 25.6. Paino 28 grammaa + junasukat Venlasta. Aloitettu 26.6.. Valmiit 2.7. Paino 27 grammaa. Yht. 55 grammaa.
2. Kertut farkunsinisestä Aaposta. Aloitettu 2.7. Valmiit 8.7. Paino 98 grammaa. 

7.7.2018

Reilua peliä

Luin Tove Janssonin kirjan Reilua peliä (WSOY 1990?)  Oli tippunut muutama lehti kirjasta ja juuri tämä, jossa olisi vuosuluku. Ruotsiksi tämä oli ilmestynyt 1989.

Jansson kertoo kirjassa pseudonyymina omasta ja Tuulikin elämästä jonkin verran myös fiktiivisiä tarinoita. Kirjan Mari ja Jonna asuvat samassa talossa ja kulkevat toistensa luona vintin kautta. Osa kirjan kertomuksista tapahtuu saaressa, osa kaupungissa tai jossain yhteisillä matkoilla.


Kummankin isä oli Viktor, moottorivene oli Viktoria. Yksi luku, kertomus, olikin otsikoitu Viktoria. Viktoria oli kiinnitetty ankkureilla, mutta oli kova myrsky ja naiset, jotka pitivät vuorotellen vahtia veneelle rannalla,  pelkäsivät veneen uppoavan. Lopulta Mari ei enää lähtenyt vahtivuorolleen ja vihdoin nukahtivat ja kun aamulla tarkastivat, niin vene keinui puhtoisena paikoillaan.



Kirja osuu Helmet-lukuhaasteen kohtiin
23. Kirjassa on mukana meri
26. Kirja kertoo paikasta, jossa et ole käynyt
27. Kirjassa on sateenkaariperhe tai samaa sukupuolta oleva pariskunta
34. Kirjassa syntyy tai luodaan jotain uutta
42. Kirjan nimessä on adjektiivi
 43. Suomalainen kirja, joka on käännetty jollekin toiselle kielelle


5.7.2018

Sadepäivänä paistoi aurinkokin

Mökkimaisemissa olen pyrkinyt usein viettämään aikaa, mikä on jäänyt töiltä vapaaksi. Toiveena on ollut, että edes yöksi mökille, jotta pääsen illalla ja aamulla uimaan. Tosin veden lämpö on laskenut viime aikoina seitsemääntoista asteeseen. Siinä tosin tarkenee uida.  Ja mustikat kohtapuoliin ovat poimurilla poimittavia. Nyt mustikoita poimin vain käsin mökin pihasta aamupalalle ja iltapalalle (jopa sateessa).

Kasvit ovat kukkineet tänä vuonna aikaisin. Ja yllätykseksi myös ritarinkannus on venynyt todella pitkäksi, reilusti yli kaksimetriseksi. Mökin omenapuussa tosin on kasvamassa vain viisi omenaa tänä vuonna! Päärynäpuussa vielä vähemmän: kaksi.
  
Kasvimaa on kasvanut reheväksi, mutta on sitä kyllä pitänyt ahkerasti kastella. Vihreä viinimarja on rehevöitynyt myös. Ja kirsikat alkavat kypsyä.

 Päivän saalis! Aamulla verkosta löytyi kolme siikaa. Yhdestä valmistui lounasruoka. Haudutin pannulla siikafileitä ja maustoin ne ainoastaan suolalla ja sitruunamehulla ja ripottelin siitten tilliä päälle.

3.7.2018

Kertut aluillaan

Toisena neuleena Löysäpipoisten Kyjy 2018 -haasteessa aloitin Kerttu-mallin sukat farkunsinisestä Novitan Seitsemän veljeksen Aaposta. Tätä mallia tykkään neuloa. Selkeä ja helppo, kun sen on oppinut. Neulon 3,5 numeron puikoilla aluksi varteen viisi kuviokerrosta 47 silmukalla. Sitten teen vahvistettuna kantapään, jossa 24 silmukkaa eli yksi lisää.

Löysäpipoisten KyJy 2018 aloitetut ja valmistuneet:
1. Junasukat kirjavista Hot Socks London -langoista. Aloitettu 24.6. Valmiit 25.6. Paino 28 grammaa + junasukat Venlasta. Aloitettu 26.6.. Valmiit 2.7. Paino 27 grammaa. Yht. 55 grammaa.
2. Kertut farkunsinisestä Aaposta. Aloitettu 2.7. Valmiit. Paino grammaa.

Heinäkuussa

 MakroTex-haasteen tämän viikon aineena on HEINÄKUU.
Rentunruusut eli maitohorsmat kukkivat valtoimenaan. Niistäkin saavat mehiläisemme  hyvää mettä.
Kun mehiläiset ovat valmistaneet pesissään meden hunajaksi, niin saamme nauttia siitä. Nyt juuri on saatavissa jo uutta hunajaa eli hetken tuo uusi on juoksevaa, vielä kiteytymätöntä. Olipa mukavaa saada sitä valutettua vaikkapa pannarin päälle.
Kesään kuuluu mökillä radion kuuntelu, etenkin näin sateisena päivänä.

2.7.2018

Numero yksi valmis kokonaan

Junasukkien toinen pari valmistui. Nämä on neulottu Novitan kirjavasta Venlasta 2,5 puikoilla ja 40 silmukalla. Sukat painavat 27 grammaa.
Ensimmäinen valmistui jo  viikko sitten.
Löysäpipoisten KyJy 2018 aloitetut ja valmistuneet:
1. Junasukat kirjavista Hot Socks London -langoista. Aloitettu 24.6. Valmiit 25.6. Paino 28 grammaa + aloitettu 26.6. junasukat Venlasta. Valmiit 2.7. Paino 27 grammaa. Yht. 55 grammaa.

1.7.2018

Kirja syntymävuosikymmeneltä

Kirjailija  Aili Konttisen kirjoja luin lapsena. Konttinen oli aikansa suosituimpia lasten- ja nuortenkirjailijoita. Erityisen suosittu oli tämä hänen Marketta-kirjasarjansa, joka kertoi karjalaistytöstä  ja tämän perheestä. Lainasin kirjastosta Aili Konttisen kirjan Marketan seitsemäs koulu (WSOY 1948), koska se oli julkaistu syntymävuotenani.

Oli mukavaa lueskella tätä ja pohtia vastaavan ikäisten, kolmetoistavuotiaiden, sijoittumista nykyajan kouluun ja luokkaympäristöön.  Mielenkiintoista oli myös verrata omaan kouluaikaan ja oppikoulun  kolmasluokkalaisiin 1960-luvun alussa. Hyvin erilaisia me maalaisoppikoulussa olleet olimme näihin kaupunkikoululaisiin verrattuna. Sovin Marketan rooliin paremmin näin karjalaislapsena ja maalaislapsena.

Oli lukenut lapsena ainakin Konttisen kirjat Inkeri palasi Ruotsista ja Inkerin kesä. Ne ovat jääneet mieleeni surullisena, koska Inkerin sopeutuminen Suomeen oli aluksi vaikeaa sotalapsena Ruotsista paluun jälkeen, aluksi kielipuolena. Inkeri oli lähetetty Ruotsiin vauvana ja palasi Suomeen kuusivuotiaana.

 Helmet-lukuhaasteen 2018 seuraaviin kohtiin sopii tämä kirja:
4. Kirjan nimessä on jokin paikka
5. Kirja sijoittuu vuosikymmenelle, jolla synnyit
11. Kirjassa käy hyvin
32. Kirjassa käydään koulua tai opiskellaan
33. Selviytymistarina