Sivun näyttöjä yhteensä

14.12.2018

43-numeroiset sukat ja munaton, maidoton lanttulaatikko

Lapsenlapsen toiveena oli siniset sukat. Niinpä neuloin ne seiskaveikasta kolmen ja puolen puikoilla 52 silmukalla. Sukat painavat 122 grammaa.
Varressa on vuorotellen kymmenen kerrosta kaksi oikein, kaksi nurin ja viisi kerrosta yksi oikein yksi nurin -neulosta. Kantapää vahvistettu ja terä sileää oikeaa, kärjessä nauhakavennus.

Vielä puuttuu joululahjasukista yksi pari.
Tässä valmiita sukkapareja paketoimista odottamassa:


Lantttulaatikko munaton, maidoton
Mies kuori ja paloitteli 2,5 kiloa lanttuja painekattilaan, jossa ne keitin. Sitten kaadoin nesteen erilliseen astiaan ja otin painekattilasta ritilän pois ja soseutin perunasurvimella lantut. Lisäsin seokseen 2,5 desiä kaurakermaa (eli purkillisen 15%), reilun teelusikallisen suolaa,  reilun ruokalusikallisen  hunajaa, kolme ruokalusikallista siirappia, puoli desiä korppujauhoja, suolaa, muskottia, inkivääriä ja valkopippuria. Löystytin seoksen keitinnesteellä sopivaksi. Seoksen jaoin neljään vuokaan, joihin pinnalle ripottelin korppujauhoja ja maidottomia margariininokareita (Sininen Keiju). Paistoin laatikot uunipellin päällä noin tunnin  175 asteessa ja noin 20 minuuttia 150 asteessa.

Ei kommentteja: