Sivun näyttöjä yhteensä

13.1.2019

Lyhytvartiset ? JonSukat

Neuloin ensimmäiset ns. lyhytvartiset JonSukat. Minusta ne eivät olleet kovin lyhytvartiset, vaan varren pituus on varren suusta kantapäähän asti 31 cm. Neuloin nuo Seiskaveikasta, keltaisesta, mustasta ja valkeasta kolmen ja puolen puikoilla. Malli tuntui vartta neulosessa hieman hassulta, mutta jalassa nuo ovat vallan sopivat. Malli on Jonna Nordströmin. Sukat painavat yhteensä 126 grammaa.
 Tuon keltaisen kanssa olikin ongelmia. Oli aikamoinen kasa keltaisia nöttösiä, mutta aivan samanväristä kuin aloitin, ei meinannut löytyä. Kun aloitin illalla lampun valossa, niin värieroja ei  silloin erottunut. Lopulta lankakätkösitä löytyi vielä oikeaa väriä ja pääsin purkamaan ja jatkamaan neulontaa.

 Väri kuvissa vähän vääristyy...
Aikaisemmin olen neulonut minisukkia eli varrettomia JonSukkia, joten muuten mallin neulominenoli tuttua. Helppoa neuloa.
Tämän viikon lauantaileivonnaisen oli "läppöset". Laitoin näihin porkkanasosetta, maustamatonta laktoositonta jogurttia, kaurahiutaleita, sesamia, leivinjauhetta, suolaa, mäkimeiramia ja vehnäjauhoja, Sekoitin lusikalla ja sillä nostelin kasoja löysähköstä taikinasta leivinpaperin päälle pellille, tasoittelin lusikalla ja paistoin 225 asteessa noin 12 minuuttia pellillisen.

 Löysäpipoisten JyJy 2019, aloitetut, valmistuneet ja lankamäärä:
1. Helppo kirjovillasukka harmaa-viininpunainen seiskaveikasta. Aloitettu 28.12. Valmiit 30.12. Paino 102 grammaa.
2. Olga-sukat kirjavasta Sockista. Aloitettu 31.12. Valmiit 2.1  Paino 91 grammaa.
3. Körttisukat munakoiso-valkeat seiskaveikasta. Aloitettu 2.1. Valmiit 4.1. Paino 86 grammaa.
4. Miesten kirjoneulesukka harmaa-munakoiso seiskaveikasta. Aloitettu 5.1. Valmiit 10.1. Paino 131 grammaa.
5. Lyhytvartiset JonSukat seiskaveikasta. Aloitettu 10.1. Valmiit 12.1. Paino 126 grammaa.

2 kommenttia:

Kirsti Kaija kirjoitti...

Kuvista tulee keväinen fiilis :)

pappilanmummo kirjoitti...

Kirsti K: Ja kevättä kohti ollaan menossakin.