Sivun näyttöjä yhteensä

8.2.2019

Lumenpudotusta

 Lunta on sadellut viime päivinä runsaasti. Emme olleet käyneet mökillä tänä vuonna, joten  jo oli aika lähteä katsomaan, vieläkö paikat ovat kunnossa. Kun pääsimme mökin lähelle, niin meidän piti kolata tieltä sen verran, että saimme auton omalle mökkitontille. Olipa jo urakkaa siinä, koska lunta oli ainakin 60 cm ja se oli jo hieman pakkautunut tiiviiksi. Sitten mietimme, miten pääsisi mökille asti. Lähdin kahlaamaan hangessä. Housunpuntit olivat tiiviisti kuomien päällä, jotta en saanut lunta näihin saappaisiini.  Askel askeleelta tuo matka sujui kolassa  kylmälaukkua kuljettaen. Matkaa oli sen verran, ettei kannattanut alkaa kaivaa polkua lapiolla tai kolalla. Perille pääsimme. Tuli kaminaan, Onneksi sentään syttyi tuli ensi yrittämällä, koska mökissä oli valmiina kuivia puita ja tuohenkäppyröitä. Piippu oli aivan lumen peitossa, mutta siinä on sentään ollut hattu, jonka raoista savu pääsi kulkemaan.. Piipunhattu estää lumen ja veden valumisen hormiin.
Välipala ja hommiin ulos.

Saunalle piti päästä hakemaan tikkaat, jotta jotenkin pääsisi mökin katolle. Yli polven tuota lunta oli tuossa rinteessäkin. Tikkaatkin olivat lumen peitossa.
Mies kiipesi katolle ja kolalla tiputteli lumet maahan. Aikamoiset kasat saunan ympärille tulivat.
Ja mökin ympärille vielä enemmän katolta sai kolata lunta. Hiki tuossa kolaamishommassa tuli! Ikkunasta oli vaikeaa nähdä pitemmälle, koska isot lumikasat olivat esteenä.
Maljakossa ovat vielä viimekesäiset mustikanvarvut mustikoineen!

Nyt ei tarvitse enää murehtia, painaako lumikuorma mökin katon notkolle. En oikein osaa uskoa, että tänä talvena lunta tulisi toinen mokoma lisää.

Tyhjensin mökin postilaatikon, jossa oli aikamoinen kasa postia. Ehkä vähitellen talven taittuessa  käymme hieman jo hieman tiheämmin mökillä ja psotilaatikkokin ei täyty noin täyteen  käyntien välillä. En laita lappua: Ei mainoksia postilaatikkoon, koska. paikallinen ilmaisjakelulehti tulee tuohon laatikkoon. Tuosta lehdestä on mukava lukea paikkakunnan uutiset.
Paluumatkalla pistäydyin vielä pikkuserkkuni luona. Mukava tavata ja kuulla hänen voivan jo kohtalaisen hyvin.

3 kommenttia:

Jaana kirjoitti...

Huh, olipa urakka! Meillä ei ole vielä edes aurattu tietä mökille, joten en ole minäkään siellä käynyt. Auraus ulottuu onneksi ihan mökin nurkalle, joten seinustalta saa heti lapion ja kolan käteensä, kunhan on muistanut ne sinne syksyllä asettaa. Polut pitääkin sitten luoda itse.

Meillä ei ole lunta pudotettu katolta kolmeenkymmeneen vuoteen. Luotan siihen, ettei tarvitse nytkään. Peltikatto pudottaa jossain vaiheessa lumet itsekin, jos lämpöasteita on.

Mukavaa talven jatkoa mökkeillen!

Kirsti Kaija kirjoitti...

Tuosta ikkunakuvasta selviää, miten valtavasti lunta on.
Nyt voitte henkäistä katon suhteen helpotuksesta :)

pappilanmummo kirjoitti...

Jaana: Olen useana vuotena putsannut katon mökiltä, siis runsaslumisina.
Kirsti K: Todella helpotti. Ja muutenkin mökillä käynti. Eivät puputkaan olleet syöneet hedelmäpuiden alkuja.