9.4.2012

Etelään!


Aamuyöstä satoi lunta viitisen senttiä Saariselällä. Pakkasta oli 12 astetta herätessämme.


Ennen puoli kuutta pakkasimme autoamme ja lähdimme ajelemaan kotia kohti. Kotona olimme hieman vaille klo 20. Koko päivä bussissa sujui yllättävän nopeasti jutellessa, lukiessa ja neuloessa. Matkajoukossamme oli paljon lapsia ja hekin viihtyivät hyvin.Ensin aamusella jatkoimme uniamme vielä bussissa muutaman tunnin ennen ensimmäistä pysähdystä. Illalla näet olimme vielä myöhään saunomisten ja avantouintien jälkeen yhteisessä illanvietossamme, jossa jokainen sai esittää ohjelmaa. Nuoret olivat kaikkein innokkaimpia ohjelmansuorittajia monenlaisine vitsiesityksineen. Toki mukana oli tietokilpailukin: Ruudukkoon piti hakea nimikirjoituksia sen mukaan, mitä joku oli reissun aikana tehnyt tai pohtinut esim. Kuka on käynyt Lapissa yli 15 kertaa tai kuka on syönyt popopurilaisen.
Taivaan Isälle saamme olla kiitollisia siitä, että joukkomme säilyi suhteellisen terveinä ja saimme hyvän reissun kaikin puolin.
Ja kotona olivat kasvien taimet hengissä - kiitos kastelijoille.
    "Lensi maahan enkeli,
    joutuisampi tuulta.
    Suuren kiven vieritti
    hän syrjään haudan suulta.
    Suuren kiven vieritti
    hän syrjään haudan suulta.

    Kivelle hän istahti,
    puhui iloisesti:
    Jeesus nousi haudastaan
    ja elää ikuisesti.
    Jeesus nousi haudastaan
    ja elää ikuisesti.

     Jeesus, taivaan kuningas,
    kuolon vallan voitti.
    Jälkeen pitkäperjantain
    näin pääsiäinen koitti.
    Jälkeen pitkäperjantain
    näin pääsiäinen koitti.

    Niin kuin taivaan enkeli
    mekin iloitsemme.
    Saamme rientää kertomaan:
    Nyt elää Jeesuksemme.
    Saamme rientää kertomaan:
    Nyt elää Jeesuksemme." (Virsi 88)


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti