3.7.2012

Harakkaesto, mutta miten tehdä ampiaisesto

 
 Suikeroalpi leviää pitkillä, nivelistään juurtuvilla rönsyillä. Se on juuri alkanut kukintansa ja kukkii pitkään. Suikeroalpi onkin kestävä ja hoitoa kaipaamaton maanpeittäjäkasvi.
 
 Kuukunen eli maamuna kasvaa pihalta. Toisinaan niitä on monia pihapiirissä ja silloin niitä kannattaa pannulla paistaa ruoaksikin.
Pillisipulit ovat jo alkaneet kukkia ja tuottavat taas siemeniä paljon.

Harakat ovat katkoneet kaikki kesäkurpitsan kukat sitä mukaa, kun ne ovat tulleet. Ja noita ovelia harakoita riittää näillä seuduin.
   
Niinpä laitoimme kesäkurpitsoille verkon, jotta saisimme jossakin välissä kurpitsoitakin.
Rastaita ja muita marjojen kerääjiä varten piti laittaa verkot myös punaherukoille. Verkotimme myös pienen suklaakirsikkapensaamme, jotta ehkä saisimme siitäkin maistiaisia, sillä ensimmäistä kertaa pensaaseen on tulossa pari kirsikanalkua. Suklaakirsikkahan on kestävä ja matalakasvuinen kirsikkalaji.
Aina silloin tällöin pitää peltikatto ja rännit putsata. Aika hankalaa on tuolla korkealla kiikkua ja kerätä roskia ja lehtiä, kun tälläkin kertaa monen monta ampiaispesää löytyi. Ampiaiset mokomat menevät räystään alle laudoituksen sisään ja tekevät sinne pesiä. Myös kun laitoimme verkkoja marjapensaille, niin ampiaiset olivat tehneet pesänsä marjapensaankin alle myyränkoloon. Yritin sitten tukkia niiden kulkureittiä - tulosta en vielä tiedä. Samoin maakellarin ovenraosta ampiaiset kulkevat ja ovat tehneet jonnekin pesänsä. Kunhan uskaltaisin avata oven ja tarkistaa tilanteen - perunoita pitäisi hakea kellarista.

Sana tälle päivälle: "Minä tiedän, Herra, että sinun päätöksesi ovat
oikeat - oikein oli, että panit minut nöyrtymään." (Psalmi 119:75)

2 kommenttia:

  1. Kiitos kommenteista !

    Minä en viitsi laittaa mitään uutta esille, ennenkuin vanhat kuvat palaa... jos palaa :((
    Vaikka uusia nyt saisikin onnistumaan !
    Harmittaa tosi kovasti :(

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Vuodatus lupailee pikaista kunnostusta... jospa se jo tänään aukeaisi kuvineen...

      Poista