9.9.2012

Tyrnimarmeladi

Aamulla olimme jumalanpalveluksessa pitkästä aikaa oman seurakuntamme kirkosssa. Tänään oli aiheena kiitollisuus. Kiitollisia saamme olla hyvin monesta asiasta: toisistamme, lapsistamme, lapsenlapsistamme ja nyt syksyllä etenkin tämän vuoden sadosta, mitä on tullut yllin kyllin.
Raamatun sanakin tälle päivälle kohdistuu etenkin kesän ja syksyn ahkerointien uuvuttamiin ja monella muulla tapaa uupuneisiin, sillä "Jeesus sanoo:"Tulkaa minun luokseni, kaikki te työn ja kuormien uuvuttamat. Minä annan teille levon." (Matteus11:28)
  
Pécsi Gospel Korus
esiintyi illalla Ristinkirkossa. Heidän musiikkiaan oli mukava kuunnella.

Päivällä poimin loput tyrnit puutarhasta. Poimiminen jäi eilen sateiden takia kesken. Meillä on vain neljä tyrnipensasta, kolme tyttöä ja yksi poika. Näistä yhdessä oli vähän ja yhdessä paljon marjoja, joten jokseenkin kolme litraa sain kokoon.
 
Illalla konsertin jälkeen tein tyrnimarmeladin. Laitoin kattilaan tyrnimehua 3/4 litraa ja soseutettua omenaa 2,25 litraa, kilon hillosokeria ja lopuksi pussillisen punaista Melatinia. Keitin marmeladin hillosokeripussin ohjeen mukana. Tölkitin seoksen vesikattilassa kuumennettuihin pieniin purkkeihin. Seos hyytyi hyvin. Seos maistuu aivan tyrmiltä. Jos en tietäisi siinä olevan omenaa mukana, luulisin sitä vain tyrniksi.
 
Kun tyrnimarjoista otin mehun, tein sen sosemyllyllä suoraan kattilan päällä. (Muistin vasta myöhemmin, että olisi meillä mehulinkokin, jolla yhtä hyvin saisi mäskin talteen.) Mäskin laitoin lopuksi paperille ritilän päälle kuivumaan. Kun se on kuivaa, hienonnan sen ja voin käyttää jauhetta leipiin tai vaikka nauttia jogurtin kera.
Vielä tein omenahillon mehumaijallisen loppuomenasoseesta, joten taas oli varsinainen hilloilta! HuhHuh!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti