3.11.2012

Vieraisilla

 
Kun kerran lähdimme pääkaupunkiseudulle asti ajelemaan, niin lastenhoitomatkalla vierailimme myös muualla, tällä kerralla kaasoni luona. Hän oli muutaman muun eläkkeellä olevan lähetystyöntekijän kanssa innostunut opettelemaan kahvipussien työstämistä kasseiksi ja koreiksi. Hän neuvoi meillekin systeemiä, miten niitä punotaan ja muutenkin käsitellään. Tuohonkin aluillaan olevaan punottavaan koriin tarvitaan kaksikymmentä kahvipussia.

Lapsenlapsen kanssa oli mukava touhuta monenlaista sillä aikaa kun vanhemmat olivat viettämässä omaa laatuaikaansa. Tytöllä on muun muassa monta zuzu-hamsteria. Ne ovat pieniä pehmoleluja ja muistuttavat hamsteria ja niille on monenlaisia tavaroita ja tarvikkeita. Papan kanssa oli mukava pelailla monenlaista ja hassutella. Saimme myös kuunnella  pianonsoittoa.

2 kommenttia: