11.1.2013

Sadepisarat - sukat pyöröpuikoilla

  
Olin eilen lankakaupassa. Hain sieltä pyöröpuikon, joka valitettavasti tänään jo murtui - bambuinen ei kestänytkään, vaikka sillä oli todella mukava neuloa... Näin siellä lankakaupassa tällaiset ihanat sakset, joita en kuitenkaan ostanut, koska minulla on jo ennestään ompelusaksia.

 
Varpaista varteen kaksi sukkaa kerralla -kokeilu on tehty. Sukat valmistuivat tänään. Aluksi noiden neulominen takkusi tosi paljon, mutta sitten alkoi sujua vähitellen. Neuloin ensin oikeaa ihan tuon kärjen, jossa luotiin silmukat. Sitten yksi nurin, yksi oikein koko jalkaterä,  pohja ja päällysosa. En noudattanut kirjan ohjetta kantapään teossa, vaan tein  tiimalasikantapään näihin sukkiin. Varren tein kirjan ohjeen mukaan, tosin vain kaksi mallikertaa. Ohjeen nimi on Sadepisarat, joissa mallineule on jaollinen kahdeksalla. Se sopi hyvin Seitsemän veljestä lankaan ja 48 silmukkaan. Päättelin sukat neulomalla nurjaa.
 
Tämä kaavio on siis kirjasta Minerva-kustannuksen Melissa Morgan-Oakes: Varpaista varteen, neulo 2 sukkaa kerralla (2012)

Olen aivan flunssainen ja kuumettakin on. Enpä tänään voinut lähteä ulos lainkaan ja kaikki tuntui takkuavan muutenkin: jäseniä särki. Troppeja on otettu ja kuumaa juotu ja hunajaa nautittu - ehkä tämä tästä vielä iloksi muuttuu...

12 kommenttia:

  1. No sukat niistä tuli... ja kauniitkin !
    Voi ei, vai noin sinua alkoi flunssa piinaamaan :(
    Nyt muistat levätä, eikä LIIAN aikaisin ladulle !!!

    VastaaPoista
  2. Hienot sukat tuli :)

    Täältä kun vielä opettelet joustavan päättelyn, niin et enää teekään sukkia kuin varpaista alkaen. http://www.knitty.com/ISSUEfall09/FEATjssbo.php

    Pikaista paranemista.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos ohjeesta -siis ykis silmukka tuohon väliin?

      Poista
  3. Sukat näyttävät tosi mukavilta. Katseeni kiinnittyi tuohon varteen, jossa ei ole kiristävää resoria. Oikeen diabeetikon sukat. Taitava olet!
    Onpas tosi veikeät sakset :)))

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hyvä idea tuo daibeetikon sukat - täytyypä ottaa onkeen tuo juttu.

      Poista
  4. Vastaukset
    1. Kiitos - tässähän tätä jo köpötellään koneelle asti

      Poista
  5. kauniit sukat nuo sadepisarat.
    paranemisia siulle:)

    VastaaPoista
  6. Voi miten ikävää, että tauti iski sinuun noin täysillä.
    Nyt lepoa !!!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Lepääminen alkaa tuntua jo hankalalta, vähitellen toipumaan päin...

      Poista