2.1.2013

Suoja sulattaa

Vanha kansa Kustaa Vilkunan Vuotuisen ajantiedon mukaan  ennusti, että vuoden ensimmäisestä suojasta lasketaan 200 päivää elonaikaan. Jos ensimmäinen suoja sattuu jo uudenvuoden ja loppiaisen välille, niin se ennustaa viljan kypsymistä jo heinäkuun loppupuoliskolla. Myös tästä suojasäästä lasketaan olevan yhdeksän viikkoa sulaan veteen tai kevättulvaan. Leudon talven jälkeenhän kasvukausi muodostuu huomattavasti pitemmäksi kuin pakkastalven jälkeen!
 
Viikko sitten nämä penkit olivat aivan lumen vallassa ja nyt suojasää on tehnyt lumelle tepposiaan. Vesisade onkin saanut lumen hupenemaan huomattavasti nopeammin kuin pelkät plusasteet.
Kävin hiihtämässä taas lyhyen lenkkini. Jos oli rankkaa edellisellä kerralla, niin oli tänäänkin, koska sukset eivät luistaneet. Latuja ei oltu ajettu aikoihin ja suojasää oli pehmittänyt ne sekä lapsoset ja jotkut aikuisetkin olivat kävelleet latu-uralla. Lisäksi puista oli tippunut oksia ja roskaa laduille. Mies jaksoi sentään taas hiihtää moninkertaisesti...
 
Hiihtomatkan varrella katselin järvelle. Sieltäkin jään päältä oli lunta sulanut ja eipä siellä kukaan voi nyt liikkua. Sen mitä lunta on upottaa ja vesi on lumenkin alla. Rannalla veneet odottavat kevättä ja avovettä.
Mehiläispesätkin ovat tulleet taas lumen alta näkyviin.

3 kommenttia:

  1. Paljon on parin päivän aikana lumet "kutistuneet". Vettä on satanut kaksi päivää :(

    VastaaPoista
  2. Juu, länsi-suomessa ihan tulvaksi asti ovat sulavedet äityneet. Ja minun parvekekukkahattutätini on täysin kadonnut, vain kukkatupsu on jäljellä!

    VastaaPoista
  3. Mukavia hiihtolenkkejä :)

    VastaaPoista