7.2.2013

Valokuvatorstai # 273: JÄÄ

 
Jääkukkia
(Tuli ensimmäisenä ajatuksiin mieleenpainuva jää. Lainasin juuri eilen ystävälle Ulla-Lena Lundbergin teoksen JÄÄ, joten en saanutkaan sen kannesta kuvaa, josta olin ajatellut tähän laittaa.)

17 kommenttia:

  1. Kauniita kuurankukkasia. Tämä on varmasti parempi vastaus kuin kirjan kansi :)

    VastaaPoista
  2. Kirjan kansikuva ei olisi tähän haasteeseen käynyt vastaukseksi. Säännöissä sanotaan:
    3. Valokuvatorstaihin osallistujat osallistuvat viikoittaisiin haasteisin vain itse ottamillaan kuvilla. Tekijänoikeuksia on kunnioitettava. Esimerkiksi sukulaisen tai ystävän ottamat kuvat eivät käy, vaikka niiden julkaisemiseen olisi lupakin. Jos kuvaa toisen tekemää taideteosta, uutiskuvaa, mainosta tai muuta valmista kuvaa, kuvassa pitäisi olla myös jotain uutta sisältöä. Pelkkä kuvan tekninen kopioiminen ei siis tee siitä omaa, vaikka kopioinnissa olisikin käytetty apuna pelkästään kameraa.

    VastaaPoista
  3. Joo, kuva täytyy olla itse otettu

    VastaaPoista
  4. Kaunis vastaus haasteeseen.

    VastaaPoista
  5. Juuri eilen opettelin kurssilla tekijänoikeuksia, joten en olisi pelkästään kirjan kannen kuvaa laittanutkaan. Idea tuosta Jäästä olisi siinä ollut

    VastaaPoista
  6. Harvinaisen hyvin muodostuneita kuurankukkia!

    VastaaPoista
  7. Jäätä piisaa kevääseen saakka!

    VastaaPoista
  8. Kaunista jääkukkaa ikkunassa.

    VastaaPoista
  9. Kuurankukkia ei voi olla ihailematta! Lämmin ruskea alareunassa on hyvä lisä.

    VastaaPoista
  10. Todella kauniita kuurankukkia!

    VastaaPoista
  11. Kuurankukat eivät varmaan jätä ketään kylmäksi;)

    VastaaPoista
  12. Niin raaka kuin pakkanen voi olla, kyllä se saa aikaan jotain kaunistakin.

    VastaaPoista
  13. Todella kaunis luonnon taideteos!

    VastaaPoista
  14. Luonto on taitavin taiteilija.

    VastaaPoista
  15. Kaunis ja harmoninen kuva. :-)

    VastaaPoista